Laskujeni mukaan Suomen kustantamoissa ei loju enää yhtään kappaletta Uniin piirretyn polun raakaversiota. Maanantaina postissa tuli viimeinen hylkäys Likeltä, jonne lähetin käsikirjoituksen syyskuussa 2007. Että yli kaksi vuotta meni.
Kirje oli tylyn asiallinen, niinkuin hylsyt aina. Pahoittelivat palautteenannon viivästymistä ja sitä etteivät resurssipulan vuoksi itse asiassa anna palautetta lainkaan. Kukaan ei ollut edes allekirjoittanut kirjettä, joten jäi kyllä sellainen maku suuhun, ettei kirjaakaan kukaan ehtinyt lukea. Olipahan jumittunut johonkin peränurkkaan ja nyt joulusiivouksen aikaan pistivät pois jaloista pyörimästä.
Mutta mitäs minä bumerangista narisen, kirja nyt on kuitenkin Otavasta julkaistu jo ajat sitten. Ja Otava on muuten samaa konsernia Liken kanssa!!! Tuli vaan mieleen ne ankeat ajat kun noita bumeja tuli postissa. Kyllä se oli aina valtava pettymys saada märkä pyyhe naamaan.
Lähiviikkoina jännitän sitten Sudenlapsien kanssa. Vakaa aikomukseni on saada kakkosen viimeisin versio käsistäni ennen joulua. Öitä myöten menee mutta menköön. Saattaa nähdä tonttuja kun joulun alla valvoo...
keskiviikkona 18. marraskuuta 2009
maanantaina 9. marraskuuta 2009
Jakomielisyyttä
Eipä kukaan iljennyt informoida minua viime tekstin jälkeen, jossa odottelin hesarin palkintoehdokkaitten nimiä! Kun toin esille oman haluni päästä kyseiselle listalle, ei kukaan uskaltanut oikaista että hei, nimet on jo selvillä etkä sinä ole siellä...
No, elämä on vastatuulta. Tais mennä finlandiakin sivu suun saman tien.
Olen kirjoittanut ja deletoinut. Hurjaa siksakkia. Ehkä tästä joskus valmis romaani tulee, mutta tänään on taas sellainen päivä, jolloin tuntuu se valmistuminen venyvän hamaan tulevaisuuteen. Kirjoitin viime yönä kahteen, ja teksti lensi, ja se on tosi hyvää vielä näin aamullakin luettuna mutta kun porukka, joka minun piti marssittaa jo finaaliin, karkaa seuraamaan merkityksetöntä sivupolkua, joka ei enää olekaan yhtäkkiä niin merkityksetön, niin mitä siitä pitäisi ajatella?
Tällä hetkellä minulla on selvästikin kaksi romaania työn alla. Yritän saada Sudenlapset alta pois, jotta pääsisin Talviveristen kimppuun. Aivot ovat jo jälkimmäisessä. Huomaan kirjoittavani Sudenlasten lomaan tapahtumia, jotka selvästi kuuluvat kolmanteen kirjaan. Kirjoittamisen huumassani lyön kaikki Sudenlapsiin, kunnes yhtäkkiä huomaan että ei, ei tämäkään juonenpätkä kuulu sinne. Vaikeeta!
Pääasia lienee, että tekstiä tulee. Writer's block ei ole iskenyt vaikka kaikenlaista vaikeutta siviilielämässä tapahtuukin.
Uusperhe-elämä kukoistaa, mutta ydinporukan rajavesillä käy turhan kovat vaahtopäät. Kun tietäis kuka asuu missäkin, kenen kanssa milloinkin ja kuka on kenenkin päävastuullinen huoltaja. Kun asettuis tämä hyvin monesta lapsesta ja vähintään yhtä monesta aikuisesta kyhätty palapeli viimein kohdalleen. Tässä on nyt reilu vuosi soviteltu palikoita ja juuri kun luuli kaiken täsmäävän, alkaa homma alusta.
Ja kun sais tän talon jotenkin asuttavaan kuntoon aina vain laajentuvan remontin kierteestä.
Niin. Helposta, helpommasta elämästä haaveilen. Huomaankohan minä sitten kun se alkaa?
No, elämä on vastatuulta. Tais mennä finlandiakin sivu suun saman tien.
Olen kirjoittanut ja deletoinut. Hurjaa siksakkia. Ehkä tästä joskus valmis romaani tulee, mutta tänään on taas sellainen päivä, jolloin tuntuu se valmistuminen venyvän hamaan tulevaisuuteen. Kirjoitin viime yönä kahteen, ja teksti lensi, ja se on tosi hyvää vielä näin aamullakin luettuna mutta kun porukka, joka minun piti marssittaa jo finaaliin, karkaa seuraamaan merkityksetöntä sivupolkua, joka ei enää olekaan yhtäkkiä niin merkityksetön, niin mitä siitä pitäisi ajatella?
Tällä hetkellä minulla on selvästikin kaksi romaania työn alla. Yritän saada Sudenlapset alta pois, jotta pääsisin Talviveristen kimppuun. Aivot ovat jo jälkimmäisessä. Huomaan kirjoittavani Sudenlasten lomaan tapahtumia, jotka selvästi kuuluvat kolmanteen kirjaan. Kirjoittamisen huumassani lyön kaikki Sudenlapsiin, kunnes yhtäkkiä huomaan että ei, ei tämäkään juonenpätkä kuulu sinne. Vaikeeta!
Pääasia lienee, että tekstiä tulee. Writer's block ei ole iskenyt vaikka kaikenlaista vaikeutta siviilielämässä tapahtuukin.
Uusperhe-elämä kukoistaa, mutta ydinporukan rajavesillä käy turhan kovat vaahtopäät. Kun tietäis kuka asuu missäkin, kenen kanssa milloinkin ja kuka on kenenkin päävastuullinen huoltaja. Kun asettuis tämä hyvin monesta lapsesta ja vähintään yhtä monesta aikuisesta kyhätty palapeli viimein kohdalleen. Tässä on nyt reilu vuosi soviteltu palikoita ja juuri kun luuli kaiken täsmäävän, alkaa homma alusta.
Ja kun sais tän talon jotenkin asuttavaan kuntoon aina vain laajentuvan remontin kierteestä.
Niin. Helposta, helpommasta elämästä haaveilen. Huomaankohan minä sitten kun se alkaa?
tiistaina 27. lokakuuta 2009
Sairastuvassa eli kotona
Täällä on keuhkoparantolan sivutoimipiste, kaksi viidestä lapsesta yskii ja räkii ja nenä vuotaa kaikilla. En jaksa muistaa monesko nuha tämä tänä syksynä on.
Kiukuttelen ja äksyilen. Mielestäni maailma on aika epäreilu. Tielleni viskataan koko ajan vuoren kokoisia esteitä kirjoitustyön maksimaaliseksi hankaloittamiseksi. Ihan oikeasti. Aivan kuin vanhat mahdit testaisivat minua, miten kovasti pystyn pistämään hanttiin. Minähän kirjoitan vaikka henki menisi!
Olen varovaisella innostuksella odottanut Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkintoehdokkaiden nimilistaa ja tietysti soisin oman nimenikin sinne yltävän mutta vähän huonolta taitaa näyttää. Viime viikonlopun messuilta ei ole korviini kantautunut minkäänlaisia tietoja enkä löydä netistäkään ketkä 15000 eurosta kamppailevat. Ehkä minulle ei vaan kerrota kun olen kärkitaisteluista tipahtanut. No, kilpailu on kovaa ja se on kestettävä. Veikkaan kyllä vahvasti Leena Parkkista ja siiamilaisia kaksosia korkeimmalle sijalle. Sen verran tuntuu ylistystä tulleen jo etukäteen. Itse en ole sitä lukenut, enkä kenenkään muunkaan tämänvuotista esikoiskirjaa. Olen lukenut äärimmäisen vähän ja nytkin aloitin Jeff Longin Helvetin Piirit, jonka olen jo kerran lukenut muutama vuosi takaperin, mutta kun aviomies osti kirjamessuilta sen jatko-osan, pitää palauttaa mieleen ykkösosa että saa jatkosta kaiken irti. Minähän unohdan kirjat melkein heti luettuani. En minä pysty kertomaan juonta kuin korkeintaan puoli vuotta lukemisen jälkeen. Sitten menee jo haparoinniksi. Mistä lie sekin johtuu. Oman kirjan osaan kyllä ulkoa lähes lause lauseelta, mutta se onkin eri asia, sen verran pitkään ja hartaasti sitä tuli työstettyä.
Kiukuttelen ja äksyilen. Mielestäni maailma on aika epäreilu. Tielleni viskataan koko ajan vuoren kokoisia esteitä kirjoitustyön maksimaaliseksi hankaloittamiseksi. Ihan oikeasti. Aivan kuin vanhat mahdit testaisivat minua, miten kovasti pystyn pistämään hanttiin. Minähän kirjoitan vaikka henki menisi!
Olen varovaisella innostuksella odottanut Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkintoehdokkaiden nimilistaa ja tietysti soisin oman nimenikin sinne yltävän mutta vähän huonolta taitaa näyttää. Viime viikonlopun messuilta ei ole korviini kantautunut minkäänlaisia tietoja enkä löydä netistäkään ketkä 15000 eurosta kamppailevat. Ehkä minulle ei vaan kerrota kun olen kärkitaisteluista tipahtanut. No, kilpailu on kovaa ja se on kestettävä. Veikkaan kyllä vahvasti Leena Parkkista ja siiamilaisia kaksosia korkeimmalle sijalle. Sen verran tuntuu ylistystä tulleen jo etukäteen. Itse en ole sitä lukenut, enkä kenenkään muunkaan tämänvuotista esikoiskirjaa. Olen lukenut äärimmäisen vähän ja nytkin aloitin Jeff Longin Helvetin Piirit, jonka olen jo kerran lukenut muutama vuosi takaperin, mutta kun aviomies osti kirjamessuilta sen jatko-osan, pitää palauttaa mieleen ykkösosa että saa jatkosta kaiken irti. Minähän unohdan kirjat melkein heti luettuani. En minä pysty kertomaan juonta kuin korkeintaan puoli vuotta lukemisen jälkeen. Sitten menee jo haparoinniksi. Mistä lie sekin johtuu. Oman kirjan osaan kyllä ulkoa lähes lause lauseelta, mutta se onkin eri asia, sen verran pitkään ja hartaasti sitä tuli työstettyä.
torstaina 22. lokakuuta 2009
Kirjamessut
Olen hädin tuskin palautunut lyhyeltä lomamatkalta takaisin Suomeen, kun jo työpäiväHelsingin Kirjamessuilla vaatii terästäytymistä. Sain Lontoosta jonkun flunssan, lieneekö nyt sitä kauhian pelottavaa laatua... Nenä vuotaa ja kurkku on käheä. Näinköhän sitä saa esikoiskirjailijoiden paneelissa mitään ääntä...
maanantaina 12. lokakuuta 2009
Pilkun varsia ja lillukan asettamista...
Tähtivaeltaja liittyi kirjani arvostelijoihin ja tosi hyvä arvostelu olikin. Miksi siis vedin herneen nenään? No siksi, että suunnilleen viimeisessä lauseessa arvostelija moittii liian nykyaikaisen kielen käyttämisestä. Sana 'meinata' oli särähtänyt hänen korvaansa liian nykykielisenä ilmauksena. Meinaamista on kyllä käytetty jo Kristfrid Gananderin sanakirjassa vuonna 1786. Mitenhän kauas historiaan minun haluttaisiin kurkottavan?
No joo. Takerrun pikkuseikkoihin, myönnetään. Kyllä Tähtivaeltajassa suositeltiin kirjaani oikein lämpimästi. Ehkä tämä vain katkaisi kamelin selän nyt viimein, kun olen kuullut tästä historian vääristelystäni jo ennen kirjan julkaisua ja sama meno jatkuu yhä.
Miten minun tulisi ilmaista, että olen kirjoittanut kirjan omasta päästäni, luonut oman ajankuvan, jossa on lainaa niin rautakaudesta kuin varhaisemmastakin ajasta. Minua syytetään ihmeellisistä asiavirheistä ja se on tosi ÄRSYTTÄVÄÄ! Onko jossain olemassa joku ohjekirja, jossa neuvottaisiin miten välttää asiavirheet fantasiakirjassa. Mitkä ovat hyväksyttäviä sanoja ja miten paljon historiaa voi muokata omiksi tarpeiksi???
Jep. Olen ollut aika ärmäkkänä muutenkin. Salamia on sinkoillut puoleen jos toiseenkin ja rakas aviomies taisi saada suurimman ryöpytyksen niskaansa perjantaiyönä kello kolmelta... Remontti rassaa ja huoltajuuskiista ja kirjan aina vain venyvä valmistuminen. Seli seli.
Mutta ensi viikolla on luvassa jotain ihan muuta. Koululaisilla on syysloma ja lähden vanhimman tyttäreni kanssa matkalle muutamaksi päiväksi. Heti perään onkin Helsingin kirjamessut, joten kotiympyröistä tulee pakollinen irrottautuminen- ja varmaan ihan hyvään paikkaan.
No joo. Takerrun pikkuseikkoihin, myönnetään. Kyllä Tähtivaeltajassa suositeltiin kirjaani oikein lämpimästi. Ehkä tämä vain katkaisi kamelin selän nyt viimein, kun olen kuullut tästä historian vääristelystäni jo ennen kirjan julkaisua ja sama meno jatkuu yhä.
Miten minun tulisi ilmaista, että olen kirjoittanut kirjan omasta päästäni, luonut oman ajankuvan, jossa on lainaa niin rautakaudesta kuin varhaisemmastakin ajasta. Minua syytetään ihmeellisistä asiavirheistä ja se on tosi ÄRSYTTÄVÄÄ! Onko jossain olemassa joku ohjekirja, jossa neuvottaisiin miten välttää asiavirheet fantasiakirjassa. Mitkä ovat hyväksyttäviä sanoja ja miten paljon historiaa voi muokata omiksi tarpeiksi???
Jep. Olen ollut aika ärmäkkänä muutenkin. Salamia on sinkoillut puoleen jos toiseenkin ja rakas aviomies taisi saada suurimman ryöpytyksen niskaansa perjantaiyönä kello kolmelta... Remontti rassaa ja huoltajuuskiista ja kirjan aina vain venyvä valmistuminen. Seli seli.
Mutta ensi viikolla on luvassa jotain ihan muuta. Koululaisilla on syysloma ja lähden vanhimman tyttäreni kanssa matkalle muutamaksi päiväksi. Heti perään onkin Helsingin kirjamessut, joten kotiympyröistä tulee pakollinen irrottautuminen- ja varmaan ihan hyvään paikkaan.
tiistaina 29. syyskuuta 2009
Rauhoittumista
Kuten ehkä olette huomanneet, elämässäni on ollut hieman turbulenssia, joka ei ole voinut olla vaikeuttamatta kirjallista toimintaa.
Otavan kustannustoimittajani jo huomasi tilanteen ja vihelsi pelin poikki deadlinejen osalta ja nyt on päätetty ettei Sudenlapsia julkaista ainakaan vielä toukokuussa 2010, koska se ei ehdi siihen. Tai jos ehtisikin, jälki ei olisi sellaista, minkä takana täysin seisoisin. Ilmestymishaarukka on asetettu nyt kesä-syyskuulle 2010 ja itsestäni riippuu miten työ valmistuu.
Ja kun kaikella on tarkoituksensa, löysin viime viikolla erään sivuhenkilön Inarin rantamaisemista kivikkoisesta rinteestä. Sieltä se katsoi minua kahden puun välistä, pitkä laiha tummiin puettu vanha mies, joka hävisi yhtä mystisesti kuin oli ilmestynytkin. Samana iltana aviomieheni kanssa käymä keskustelu selvensi minulle oikeastaan koko kakkoskirjan ytimen, sen suuremmoisen pohjatarinan, joka on ollut jotenkin hukassa koko kesän. Kirjoittanut olen, mutta vailla lopullista tietoa. Nyt se olennainen sitten löytyi.
Kannatti ajaa taas tuhat kilometriä pohjoiseen ja antaa ajatuksensa lentää. Vuonossa oli jo myöhäissyksy, puut olivat paljaat ja jäämereltä puhaltava tuuli niin raikas, että se ulottui sieluun asti.
Toki arki ujuttautui lapin mökillekin; epäonninen lehtimyyjä tavoitti minut ja poliisikin soitti ja piti meidät ajantasalla kotikylän kuulumisista.
Nyt sitten yritetään saada remontti läpi tällä viikolla ja koti edes siihen kuntoon, että mahtuisi johonkin syömään. Nyt kun vessan irtaimisto on valloittanut pirtin pöydän...
Joku päivä tämä huusholli on järjestyksessä. Sitten tänne voi päästää sen toimittajan, jonka kanssa tapaamista on siirretty jo pariin otteeseen!
Otavan kustannustoimittajani jo huomasi tilanteen ja vihelsi pelin poikki deadlinejen osalta ja nyt on päätetty ettei Sudenlapsia julkaista ainakaan vielä toukokuussa 2010, koska se ei ehdi siihen. Tai jos ehtisikin, jälki ei olisi sellaista, minkä takana täysin seisoisin. Ilmestymishaarukka on asetettu nyt kesä-syyskuulle 2010 ja itsestäni riippuu miten työ valmistuu.
Ja kun kaikella on tarkoituksensa, löysin viime viikolla erään sivuhenkilön Inarin rantamaisemista kivikkoisesta rinteestä. Sieltä se katsoi minua kahden puun välistä, pitkä laiha tummiin puettu vanha mies, joka hävisi yhtä mystisesti kuin oli ilmestynytkin. Samana iltana aviomieheni kanssa käymä keskustelu selvensi minulle oikeastaan koko kakkoskirjan ytimen, sen suuremmoisen pohjatarinan, joka on ollut jotenkin hukassa koko kesän. Kirjoittanut olen, mutta vailla lopullista tietoa. Nyt se olennainen sitten löytyi.
Kannatti ajaa taas tuhat kilometriä pohjoiseen ja antaa ajatuksensa lentää. Vuonossa oli jo myöhäissyksy, puut olivat paljaat ja jäämereltä puhaltava tuuli niin raikas, että se ulottui sieluun asti.
Toki arki ujuttautui lapin mökillekin; epäonninen lehtimyyjä tavoitti minut ja poliisikin soitti ja piti meidät ajantasalla kotikylän kuulumisista.
Nyt sitten yritetään saada remontti läpi tällä viikolla ja koti edes siihen kuntoon, että mahtuisi johonkin syömään. Nyt kun vessan irtaimisto on valloittanut pirtin pöydän...
Joku päivä tämä huusholli on järjestyksessä. Sitten tänne voi päästää sen toimittajan, jonka kanssa tapaamista on siirretty jo pariin otteeseen!
maanantaina 14. syyskuuta 2009
Vastoinkäymisiä
Kaikki mikä ei tapa, karaisee.
Takana on varsinainen karkaisuviikko!Karsastaa ja tekee mieli karata muihin maisemiin tällaisesta kurimuksesta. Jos viikon sisällä saa haasteen käräjille, poskiontelotulehduksen ja uhkaussoiton umpihullulta naapurilta, jos vessasta löytyy homevaurio ja joku varastaa mökkirannasta verkon, niin mitähän sitten vielä? Ei sovi jättää mainitsematta, että kuopus kävelee nyt ja mättää kaiken käsiinsä ulottuvan lattialle, oli se sitten lasi maitoa tai printteri tai kalanruokaa. Täysin vahdittava tapaus. Rahatkin on loppu eikä kodissa ole keittiötä kesken olevan remontin takia, tavarat on hujan hajan niin sisällä kuin pihallakin ja pää vähintään yhtä solmussa. Viimeistele siinä sitten kirjaa! Tsiisus, vähempikin riittäisi.
Takana on varsinainen karkaisuviikko!Karsastaa ja tekee mieli karata muihin maisemiin tällaisesta kurimuksesta. Jos viikon sisällä saa haasteen käräjille, poskiontelotulehduksen ja uhkaussoiton umpihullulta naapurilta, jos vessasta löytyy homevaurio ja joku varastaa mökkirannasta verkon, niin mitähän sitten vielä? Ei sovi jättää mainitsematta, että kuopus kävelee nyt ja mättää kaiken käsiinsä ulottuvan lattialle, oli se sitten lasi maitoa tai printteri tai kalanruokaa. Täysin vahdittava tapaus. Rahatkin on loppu eikä kodissa ole keittiötä kesken olevan remontin takia, tavarat on hujan hajan niin sisällä kuin pihallakin ja pää vähintään yhtä solmussa. Viimeistele siinä sitten kirjaa! Tsiisus, vähempikin riittäisi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)