Pohjankontu

Hidasta.......

2012-01-30T20:29:00.000+02:00

Kylläpä minä olen laiska blogisti. Pitäisiköhän tälle asialle tehdä jotain?
En minä ole laiska. En osaa olla. Jotain pitäisikin tehdä tälle jatkuvalle työnteolle. Teiniviisas poikapuoleni kertoi kiireen olevan asennekysymys, mutta en valitettavasti voi olla hänen kanssaan samaa mieltä. Kun työn alla on yhtä aikaa sekä romaani että näytelmä, kun sivutöinä kirjoittelee lehtijuttuja, sekä yrittää kunnialla suoriutua ison perheen huoltamisesta puolison terveyden pettäessä, silloin ei vuorokauteen saa lisätunteja millään asenteella. Kiire on usein tosiasia. Elämä menee kelloa katsoessa. Kyllä stressaa eikä siihen auta, kun tutut sanovat että älä. Päänsärky, josta en ole kärsinyt vuosikausiin, on nykyään jokaviikkoinen riesa. Hidasta, keho sanoo. Hidasta.
Yritän.

Talviverinen ilmestyy helmikuussa 2013. Tiedän, sinne on pitkä aika.
Jätin Otavalle ensimmäisen version marraskuussa. Kustannustoimittaja kehotti typistämään tarinan keskeltä sadan sivun mittaisen pätkän muutamaksi lauseeksi. Siinähän se joululoma menikin, ja kun aloin kunnolla sorkkimaan, yksi sivuhahmo, Ruotosilmä, alkoi vaatimaan itselleen enemmän tilaa, joten ehkä ihan hyvä, että kirja tulee ulos vasta vuoden päästä. Tiedä miten suohon se mielikuvitushahmo minut vielä vetääkään.
Pidän kyllä kovasti Talviverisestä ja kirjoitin siihen juttuja, joita en olisi uskonut kirjoittavani. Jälleen kerran olen tarinan kyydissä, ja tehtäväni on vain kirjata se ylös. Se on tässä työssä parasta.

Vähemmän parasta on tämän työn tuoma taloudellinen epävarmuus. Apurahani päättyi vuodenvaihteessa, ja kun olen satunnaisten juttukeikkojen varassa, tulot jäävät tammikuussa alle kaikkien köyhyysrajojen. Ja sama meno jatkunee koko kevään. En oikein jaksa uskoa Suomen Kulttuurirahaston työskentelyapurahaan.
Viime viikolla sain kyllä parasta mahdollista infoa, kun Suomen Kirjailijaliitto, jonka jäsen nyt vihdoin olen, piti uusille jäsenilleen perehdyttämispäivän alan verotukseen sun muihin erikoisuuksiin.
Sentään hautausavustus on taattu, jos jälkipolville ei tipu miljoonia tekijänoikeuksien muodossa.

Kohti kustannustoimittajaa...

2011-09-09T15:04:00.000+03:00

Kirjan kirjoittaminen on kohdallani pääsääntöisesti hauskaa, jopa ihanaa. Varsinkin siinä vaiheessa, kun luo pohjaa romaanille ja ideoita pulppuaa mihin vuorokauden aikaan tahansa, olo on suorastaan euforinen. Romaanihenkilöön voi rakastua. Hänen kanssaan haluaa viettää leijonanosan viikosta. Melkein sairasta.
Missä vaiheessa se sitten muuttuu tervanjuonniksi?
Nyt.
Kirja on periaatteessa valmis. Juoni on selvillä. Mitään ei tarvitse keksiä enää. Sen kuin kirjoittaa aikomansa koneelle ja simsalabim. Valmis!
Ei se ihan niin mene. Takavasemmalta kiilaa hahmo, joka tahtookin lisää palstamillimetrejä ja kertoo niin kiehtovan lisäjuonenmutkan, etten voi kieltäytyä kirjaamasta sitä ylös. Äkkiä olen itämaisen tarinankertomisperinteen mukaisessa "satu sadun sisällä"-tilanteessa, moninkertaisesti. Se, että kirjoitan Pohjankontu-trilogian viimeistä osaa, tekee tästä entistä vaikeamman. Olen vannonut, etten palaa näihin henkilöihin Talviverisen jälkeen, joten nyt minun on pistettävä jakoon kaikki minkä tiedän. Ei ole enää paljastettavaa seuraavaan osaan.
No, ehkä tässä jotenkin saadaan kursittua kirja kasaan. Romaani oli ihan hyvässä paketissa jo pari viikkoa sitten mutta meninpä repimään sen auki, ja nyt se on hajalla oikein perusteellisesti. Alan uskoa, ettei kirja ehdi mitenkään Otavan ensi vuoden julkaisuohjelmaan. Aika loppuu. Minkäs sille mahtaa. Minä en ole kovin nopea tässä.
Ja kuin sokerina pohjalla, mieleen on hiipinyt luvatta ihan uusi juttu. Fantasiaa vieläpä, vaikka seuraavaksi piti keskittyä scifiin.
Voe tätä elämätä.

Esihistoriaa

2011-07-17T16:37:00.000+03:00

Kesä kiirii. Huomaamatta ollaan jo heinäkuun puolessavälissä. Kohta on hämärien ja lämpöisten iltojen aika, josta tykkään ihan mahdottomasti. En ole varsinainen kesäihminen, mutta menetteleehän tämä.
Olemme asuneet mökillä koulujen loppumisesta lähtien. Varsinaiseksi lomailuksi tätä ei kuitenkaan voi sanoa, työn alla oleva romaani on saanut jo stressinpoikasta hereille. Kun deadline on elokuussa, veikkaan että tulevat viikot olen entistä äreämpi ja mahdottomampi. Tekstiä on kuitenkin syntynyt ja hyviä ideoita pulpahtaa pintaan mihin vuorokauden aikaan tahansa. Erittäin hyvä luomisvire. Pahoitteluni perheelleni.
Inspiraation tarjoamisessa tämä kesäpaikka Saimaan rannalla on aivan lyömätön, Tänä kesänä maisemaan on kuitenkin tullut uusi ulottuvuus. Mökkinaapurin myötävaikutuksella olen tutustunut kouriintuntuvasti niemen esihistoriaan. Silmät avautuivat ihan toisella tavalla. Jo ensimmäinen kävelyretki mäntykangasta halkovalla tiellä tuotti taskun pohjalle ruukunpaloja ja piikivisiä nuolenkärkien paloja. Oikeita aarteita! Hippusia on löytynyt lisääkin, kertaakaan en ole palannut tyhjin käsin.
Nuo aarteet ovat sysänneet liikkeelle joitain tarinan aihioitakin, joiden aika varmaan tulee sitten joskus. On hykerryttävää pitää kädessään muinaista nuolenkärkeä ja miettiä missä olosuhteissa se on hiekalle tippunut. Hävinnyt vai piilotettu, onko tulllut kiire johonkin ja kamppeet jääneet rantaan, vai onko tällä kärjellä tapettu jotain?
Museovirastolle paikka on tuttu ja lähialueella on suoritettu kaivauksiakin viime vuosituhannella. Olemmehan kahden kalliomaalauksen välissä Yövedellä. Ruukunpalojen koristuksien perusteella tällainen vasta-alkajakin osaa määrittää omat löydöksensä kampakeraamiselle ajalle, mutta mielessään sitä jo himoitsee lisää. Ristiinasta on 70-luvulla löydetty viikinkimiekkakin, joten melkein mikä löytö vain on mahdollista!

Olen saanut kiitettävästi sähköpostia Sudenlasten lukijoilta, ja blogeissakin se on noteerattu. Sellaisen käsityksen olen saanut, että Sudenlapsia on pidetty Uniin piirrettyä polkua parempana kirjana, ja siitä olen yhtä aikaa hämmästynyt ja iloinen. Rising Shadown uutuuskirjojen listalla SL oli pitkään paras kotimainen uutuuskirja, enkä ole yhtään pahoillani Anne Leinosen ja Eija Lappalaisen Routasisaruksien kiriessä viime viikolla rinnalle ja lopulta ohi. Hyvälle voi hävitä.

Minulta kysytään jatkuvasti karttaa kirjojeni maisemien pohjaksi, ja olen sellaisia hahmotellut vuosien kuluessa useitakin. Taisinpa joskus luvata kustantajallekin, että viimeistään Pohjankonnun nettisivuille kartta tulee, mutta ei tule. Tiedättekö, kirjat ovat paljon parempia ilman topografisia detaljeja. Itse pidän kirjoista, joiden maailman saa luoda mielessään. Etäisyydet ja ilmansuunnat muotoutuvat juuri sellaisiksi kuin kirjoittaja on ne tarkoittanutkin.
En halua että minun maailmani sijoitettaisiin piiruntarkalle pohjalle ja lätkäistäisiin alkuaukeamalle. Pian joku jo laskeskelisi että hetkonen, ei Itämannusta voi ratsastaa kahdessa päivässä Tuliniemeen. Tai Tuultensaarien etäisyydet eivät täsmää parin kuukauden purjehdusta silmällä pitäen.
Kipinäluhtakin on mittaamaton suo, siihen ei kartta riitä. Piste.
Antakaa illuusiolle se valta ja voima, minkä se ansaitsee. Pohjankonnun maailman ei tarvitse pitää paikkaansa, sitä ei ole laadittu minkään olemassa olevan, ei edes muinaisen maailmankartan mukaan. Se on mielikuvitusta alusta loppuun. Sen pitäisi riittää!
Ymmärrän, että ihmiset haluavat asioiden istuvan kiltisti omiin lokeroihinsa. Jos lukija kysyy minulta olenko ajatellut kirjojeni kuvaavan jääkautta edeltävää aikaa, hän varmaankin kysyy sitä ihan hyvät mielessä, mutta minä turhaudun.
Tapahtuuko tätä vain minulle, vai kysytäänkö kaikilta kirjailijoilta samanlaisia kysymyksiä? Miksi minä tunnen itseni höynäytetyksi, kun joudun vastaamaan, että kyseessä on kyllä pelkkä satu, vaikka kysyjän ilmeestä näen, että olisi jonkinlainen helpotus, jos kertoisin kirjojeni taustalla olevan jotain todellista? Olenko minä hupsu kun kirjoitan olemattomista asioista? Kenen tässä pitäisi huolestua?

Sudenlapsia silitetään!

2011-05-24T09:53:00.000+03:00

Kakkosromaanini on ollut kaupoissa kohta kaksi kuukautta. Arvosteluja on ilmaantunut jo muutamiin lehtiin ja blogeihin, kuitenkin harvempaan tahtiin kuin esikoiskirjan kohdalla, joka noteerattiin aika näyttävästi heti ilmestyessään. Toisin kuin Uniin piirretyn polun kohdalla, tällä kertaa hesari tykkäsi. Vesa Sisätön arvostelu ei ollut kovin syväluotaava eikä kovin pitkäkään, mutta viimeinen lause luonnehti kirjaani miellyttäväksi lukukokemukseksi, joten otan sen kohteliaisuutena. Ihan kiva.
Risingshadow puolestaan kirjoitti piiitkän ja perusteellisen arvion ja antoi Sudenlapsille täydet viisi tähteä ja siitä olen erityisen mielissäni. Alan nettiyhteisössä arvostelu saa parasta mahdollista näkyvyyttä!

Huom, loppupätkä sisältää spoilereita, älä lue mikäli Sudenlapset on kesken...

Blogit ovat aina hauskaa luettavaa. Tavallisten lukijoiden kommentit ovat itselleni yhtä tärkeitä kuin ammattikriitikoiden. Sudenlapset on saanut hyviä kommentteja, mutta jättipä joku sen keskenkin, kun kirjan juoni tuntui siltä ettei se voisi tapahtua oikeasti. Toisessa blogissa ihmeteltiin miksi minun on pitänyt kirjoittaa homoilusta ja sukurutsasta...
Tästä päästäänkin mielenkiintoiseen aiheeseen. Miksi Nuno tunsi vetoa Karraniin ja miksi Karran sitten päätyi rakastumaan sisareensa, vaikka tiesi tämän olevan sisko? Miksi minä kirjoitin niin?
Sudenlasten vanhemmassa versiossa Ainut oli Kenin matkassa heti Tuliniemen kievarissa. Karran ja Ainut rakastuivat ja päätyivät vällyjen väliin Itämannun linnassa tietämättään sukulaisuudesta. Mutta en ollut juoneen tyytyväinen. En saanut siihen sitä latausta, jota hain, joten laittamalla henkilöt vastakkain sen tosiasian kanssa, että he ovat sisarukset ja siitä huolimatta tahtovat enemmän, antoi kirjaan enemmän jytyä, ja teki Karranin hahmosta jotenkin traagisemman.
Mutta Karran oli homoseksuaali vielä kauan tuota edellistä versiota aiemmin. Silloin Nuno oli se, jonka kanssa tragediaa piisasi.
Kirjoitan kirjani moneen kertaan uusiksi ja juonet vaihtuvat matkan varrella usein ihan päälaelleenkin. Pyörittelen eri mahdollisuuksia ja eri kertojan näkökulmia ennenkuin olen tyytyväinen. Ja Sudenlasten julkaistuun versioon olen kyllä hyvin tyytyväinen. Se on ihan lempikirjani, ja näin sen piti mennäkin. Jos jollekulle lukijalle nuorukaisten väliset suutelot ovat liikaa tai sisaren ja veljen rakastelu menee ihan yli, enhän minä sille mitään mahda. Se on kuitenkin vain pelkkä kirja. Se ei tapahtunut oikeasti, ei minään historiallisena aikakautena eikä näitä henkilöitä oikeasti ole olemassa, jotka voitaisiin asettaa jonkun tuomioistuimen eteen vastaamaan seksuaalisista suuntautumisistaan.

Kesäloma alkaa kohta. Perheeni muuttaa taas Saimaan rannalle kymmeneksi viikoksi. Nuorimmille on palkattu hoitaja, joten pääsen uppoutumaan toden teolla Talviverisen kirjoittamiseen. Ja kyllä, se on se Troin tarina.

Kiitos kaikille kannustajilleni ja suuret kiitokset lukijapalautteesta! Minulle saa lähettää sähköpostia osoitteeseen satatieto@pohjankontu.com.
Facebookissa Kirjailija Helena Wariksella on jo hulppeat 25 fania, osa ihan tuntemattomia ihmisiä minulle!

H-hetki käsillä.

2011-03-20T10:48:00.000+02:00

No niin, Sudenlapset ilmestyvät lähipäivinä. Eri lähteistä olen saanut vaihtelevaa tietoa tarkasta julkaisupäivästä, joten tyydyn vain ilmoittamaan ensi viikosta. Painotuoretta kirjaa en ole vielä itse nähnyt, enkä ehdi sitä saamaankaan ensimmäisten joukossa, kun lähden huomenna kahdeksi viikoksi Italiaan, etelä-savon taidetoimikunnan residenssiin. Jätän julkkarit järjestämättä tälläkin kertaa, katsotaan keksisinkö sitten jotakin, kun trilogia on valmis...
Pientä promoamista on huhtikuulle järjestetty. Mikkelin Suomalainen kirjakauppa pyysi minut kirjailijavieraaksi torstaina 7.4. klo 16.30. Pieni haastattelutuokio ja mahdollisesti nimmarointia. Esikoiskirjan kohdalla vastaavaan tilaisuuteen vaivautui neljä ihmistä, nekin kaikki jotenkin tuttuja, joten luvassa tuskin nytkään mitään varsinaista ryntäystä.
Kotkassa on pääsiäisen jälkeen kirjailijavierailu, mutta siitä sitten lähempänä.
Huomenna siis matkaan ja kohti Välimeren rantoja. Totuuden nimissä on sanottava, ettei tuo Libyan tilanne kovin kivalta kuulosta. Italia on mukana kansainvälisessä sotilasoperaatiossa ja kartalta katsottuna lentotukikohta ei ole kovin kaukana meidän paikastamme, mutta toivotaan kriisin ratkeavan mahdollisimman nopeasti ja niin, ettei tapahtumat ainakaan leviä laajemmalle.
Eli heipparallaa vähäksi aikaa. Ostakaa kirjaa ahkerasti!
Kirjailija Helena Waris on myös facebookissa. Tykätkää!

Hiljaiselon jälkeen

2011-03-08T11:07:00.000+02:00

Vaikka olenkin ollut tällä rintamalla hissukseen useiden kuukausien ajan, ei se tarkoita sitä, että olisin viskannut työrukkaset naulaan ja vetänyt talviunet sydänkaamoksen yli, ehei... Itse asiassa töitä on paiskittuu taas henkisen hyvinvoinnin kustannuksella ja upotettu kirjailijaparka sellaisiin syvyyksiin, josta on pitänyt nousta kaksin käsin kampeamalla ylös kohti kevään valoa. Rankkaa on ollut.
Kirjoittaminen ei ole ollut minulle enää aikoihin kevyttä ajanvietettä. Illuusio rauhallisesta kirjoittelusta kaakaomukin ja takkatulen ääressä onnellinen hymy huulilla, hiljaa hyräillen kehräävä kissa jaloissa... Ei se niin mene. Pahimmillaan kuulokkeista ärjyy helvetillistä metallia ja minä tärisen varpaat jäässä, kylmänhikisenä, kirskuttelen hampaitani ja kirjoitan lauseita, jotka tuntuu kehossa, sielussa asti, kuin puukolla kaivettaisi kylkeä. Se on ihan kamalaa. Ja kun prosessi on käynnissä, ei auta, vaikka tulee pois koneelta. Sitä vaan tuijottaa ikkunasta ulos mitään näkemättä, kuulematta. Ei jaksa puhua oikein kenellekkään, ei pestä tukkaa, saatikka käydä ulkona, edes postilaatikolla. Sellaiseen jamaan minä itseni taas vedin ilman mitään aineita.
Mutta ohihan se meni, pahin.
Kolmas romaani Talviverinen on hyvässä vauhdissa. Oma lempihahmoni Troi, on muuttunut vuosien varrella entistä tärkeämmäksi, rakkaammaksi, mutta siitä huolimatta kuritan sitä entistä pahemmin. Jos Sudenlapset on viihteellisempi kuin Uniin piirretty polku, Talviverinen on sitten se raskain.
Melkeinpä alusta asti on ollut selvää, että Pohjankonnun tarina on trilogia. Kolmeen kirjaan siitä riittää hyvin. Joskus pohdinkin mitä sitten tapahtuu kun trilogia päättyy. Löytyykö minusta mitään muuta? Kyllä löytyy. Onneksi.
Olen kirjoittanut Talviverisen rinnalla scifiromaania, joka on ollut vireillä kymmenisen vuotta. Se teksti työntyy väkisin työlistalle, vaikka kaikkein järkevintä olisi keskittyä yhteen romaaniin kerrallaan ja antaa aikaa scifistelylle kunhan fantasiat saadaan alta pois. Helpommin sanottu kuin tehty.
Mutta Sudenlapsistahan minun piti hehkuttaa. Kuudentoista päivän päästä se on kaupoissa. En ole vielä nähnyt valmista kirjaa, sellainen kai on tulossa ihan lähipäivinä painotuoreena pikalähetyksenä.
Jännittää sen saama vastaanotto. Tiedän, että jotkut tulevat pettymään. Joillekin se on epäilemättä helpompi kuin UPP. Kävi miten kävi, en aio tälläkään kertaa murehtia, kun Hesarin setä ei ymmärrä.

Kuvastaja-tunnustus Uniin piirretylle polulle!

2010-11-01T14:58:00.003+02:00

Eilen päättyneillä Helsingin kirjamessuilla kävin pokkaamassa Suomen Tolkien-seuran palkinnon viime vuoden parhaasta kotimaisesta fantasiaromaanista! Olen kyseistä palkintoa kirjalleni toivonutkin, ja todella innoissani sen voitettuani. Vaikka tunnustus tulee suht' pieneltä piiriltä, koen sen hyvin tärkeäksi. Suomalainen fantasiakirja ei parempaa tunnustusta voi genrensä puitteissa saada, joten kiitän vielä kerran pystin luovuttanutta Tolkien-seuraa hienosta huomionosoituksesta.
Tieto asiasta tuli jo kolme viikkoa sitten, ja tosi vaikeaa oli pidätellä niin hyvää uutista salaisuutena. Pakko myöntää, että lipsahtihan se uutinen muutamille ystäville ja parille kolleegalle...
Oli hieno viikonloppu muiltakin osin. Tapasin perjantaina kustannustoimittajani, ja kävimme Sudenlapsien oikoluvun läpi, ja se lähti samantien taittoon. Eli se on oikeastaan valmis! Toki taittoversio tulee vielä tarkistettavaksi, mutta sisältöön ei enää kajota, eikä korjata kuin puuttuvia välimerkkejä jos niitä on. Sudenlapset ilmestyy maaliskuun 21. päivä.
Ja Talviverisellekin on annettu ensimmäinen deadline! Ensi vuoden elokuun loppuun mennessä minulla pitäisi olla Otavalle ensimmäinen läpiluettava versio trilogian kolmososasta. Kustannustoimittajani kanssa kävimme senkin luurankoa läpi ja tosi hyvältä tuntui keskustella rakenteesta ja näkökulmista sun muusta. Kustannustoimittaja on todella tärkeä aisapari tässä hommassa. Kiitos siis Anne Luukkaselle!

Oikoilua...

2010-10-11T18:53:00.002+03:00

Syksy kääntyy säätiedotuksen mukaan jo talven puolella ja olen kyllä ollut luvattoman laiska päivittämään tätä blogia. Kaikenlaista huisketta tässä on piisannut, ja ne pakolliset flunssa-aallot...

Sudenlapset on kuitenkin käytännössä oikoluettu. Vielä pitäisi jaksaa lukea se läpi ja miettiä josko siihen lisäisi lauseen tai pari. Kiusaus repiä koko kässäri auki on suuri. Toisaalta suunnaton helpotushan se on, kun voi siirtyä seikkailuissa eteenpäin.
Sudenlapsien kanteen olen tosi tyytyväinen, graafikko Tuuli Juusela on hienosti tavoittanut romaanin hengen. Kuvaa ette vielä saa, sen aika on sitten kun Otava julkistaa ensi kevään kirjat, ja se taitaa tapahtua joskus marraskuussa.

Kirjamessutkin ovat vielä sitä ennen. Tänä vuonna en ole virallisesti haastateltavana, mutta kyllä minä siellä käyskentelen tungoksen jatkeena...

Kohti alennuskoria!

2010-06-29T10:22:00.002+03:00

Kustantaja lähetti varsinaisen myrskyvaroituksen. Uniin piirretyn polun kovakantisen painoksen loppuvarasto (304 kpl) on menossa alennusmyyntiin. Syyskuuhun asti sitä myydään normaalilla hinnalla ja sitten koittaa varsinainen arvonalennus. Tätähän sitä on "pelännyt" kaiken aikaa, että miltä se tuntuu kun oma hengentuotos lojuu euron korissa kaiken kansan ylenkatsottavana! No ei oikeasti. Se on normaalia kiertokulkua ja olen itse asiassa hämmästynyt että sitä on näinkin kauan myyty ilman alennuksia.
Minulta on kyselty pokkaripainoksesta, kun ei sitä näe kaupoissa. No en ole nähnyt minäkään! Mikkelissä jututin Suomalaisen kirjakaupan myyjää, ja hän sanoi, ettei heillä ole kuin kovakantisena. Syytä pokkarittomuuteen hän ei osannut selittää enkä minäkään osaa muuta neuvoa antaa kuin että kysykää kaupoista. Ja netistä sitä saa tilattua useammastakin paikasta, Otavan verkkokaupasta nyt ainakin.

Sudenlapsien julkaisuksi on varmistumassa maaliskuu 2011 ja odottelen, että pääsen oikoluvun kimppuun elokuussa.
Lomaa kirjoittamisesta tässä on tullut väkisinkin pidettyä lapsilauman pyöriessä ympärillä, mutta muistikirja on mukana aina, ja siihen on tullut napsittua lause sieltä, toinen täältä ja kunhan pääsen syksyllä täysillä Talviverisen kimppuun, uskon sen syntyvän alle kuudessa vuodessa! Sen verran Sudenlapsiinkin meni, mutta toki on muistettava, etten kirjoittanut sitä yhtä kyytiä, ja välillä oli pitkiäkin taukoja, jopa vuoden mittaisia.

Kohti kolmatta!

2010-05-31T09:22:00.002+03:00

Viime viikolla vihdoin sain odottamani uutisen! Otava julkaisee Sudenlapset ensi vuonna. Ajankohta on vielä auki, mutta itse toivoisin sen päätyvän keväälle mieluummin kuin syksyyn 2011, jonne tuntuu olevan turkasen pitkä aika. Asia ei kuitenkaan ole päätettävissäni, vaan kustantamo punnitsee eri vaihtoehdot markkinoinnin sun muitten seikkojen valossa, joista minä en loppujen lopuksi ymmärrä paljoakaan. Itselleni riittää se tieto, että saan kustannustoimittajaltani tekstin elokuussa, ja sen jälkeen mennään kohti oikolukua, taittoversiota ym. Kannen suunnittelu on käynnistynyt ja Sudenlapset saa saman graafikon, kuin UPPkin, Tuuli Juuselan.
Eli nyt saan jo heittää hyvästit Karranille ja Rokelle, Sudenlapsien sankareille, heidän kiemuroitaan minun ei tarvitse enää setviä kuin kieliopin keinoin. Se tarina on nyt kerrottu.
Pääsen siis täysillä trilogian päätösjakson pariin. Talviverinen käynnistyy siitä, kun Troi ja Dai istuvat makean meren rannalla nuotion ääressä... Kuulostaako tutulta? Luvassa on nuoruusmuistoja Tuultensaarilta ja kirottuna kulkemista Valkoisten susien maassa.
Kuin tilauksesta, aviomies hankki purjeveneen. Ehkä tämän kesän jälkeen pystyn kirjoittamaan purjehtimisesta! Minuun tulee hitunen ukkosmiestä, kun istun Ailen kannella kevyessä kesätuulessa. Aile, minkäpä muunkaan niminen se vene voisi olla!

Pehmeää luettavaa!

2010-04-27T14:03:00.002+03:00

Uniin piirretyn polun pokkariversioiden tekijänkappaleet saapuivat postissa. Pehmytkantinen laitos on söpö ja napakka ja jotenkin suloisempi kuin kovakantinen isosiskonsa. Kauppoihin pokkarit ilmestyvät ensi kuussa, kolmen tuhannen kipaleen painoksen voimin, joka tuntuu mielestäni aika isolta, mutta kaipa Otava on laskenut jonkinlaisen perusteen tälle lukumäärälle. Minähän saan jokaisesta myydystä taskukirjasta hulppeat 59 senttiä miinus verot. Aikamoista kulutusjuhlaa siis tiedossa!
Nyt olen löysäillyt reilun viikon. Sudenlapset ovat yhä kustantamon hampaissa, ja vaikka olenkin saanut jo kustannustoimittajaltani alustavia uutisia, katsotaan nyt johtoportaan mielipide vielä, ennen kuin julkistellaan mitään.
Talviverinen kolkuttaa jo takaraivossa, eli se kolmas kirja, jonka alkumetrejä tässä on jo asteltu. Raapaisin jo ensimmäisen juonikehyksenkin, jota olisi tarkoitus alkaa täyttämään. Tuskin maltan odottaa, että pääsen täydellä voimalla sen kimppuun. Mutta tehdään se kakkonen ensin huolella loppuun.

Lomasuunnitelmia...

2010-04-19T11:22:00.002+03:00

Sain Sudenlapset jälleen valmiiksi. Vuodenvaihteen jälkeen kirjoitin kirjan uusiksi. Joka sivulta meni tavaraa vaihtoon ja juonikudelma lihoi lopulta kuudellakymmenellä sivulla, vaikka omasta mielestäni karsin turhaa dialogia reilusti pois. Syötin opustani takautumilla ja väänsin muutaman raskaan kierroksen rautalankaa koko homman ympäri. Nyt olen jälleen siinä tilanteessa, että odotan ihmeissäni mitä seuraavaksi. Otavan vuoro.
Väsynyt olen. Kokopäivätoiminen kirjoittaminen on hirveän raskasta!
Kirjoitustauoksi suunnittelimme mieheni kanssa muutaman päivän reissua Roomaan, mutta kun vanhat mahdit päättivät, ettei lähdetä, niin ei sitten. Toteutumaton matkamme tosin maksetaan takaisin ensi tai seuraavalla viikolla, eli ei taloudellista harmia tällä kertaa.
Mutta kun lastenhoito on järjestetty ja muutenkin sopiva paikka lähteä, suuntaamme muutamaksi päiväksi ihan koti-Suomeen kulttuuriretkelle. Ohjelmassa ovat jälleen suosikkini Kansallismuseo, sekä Aboa Vetus ja Vapriikin samurait, joten voihan se olla, että kolmannen kirjan taustoitukseksi menee! Museot, linnat ja rauniot ovat niin inspiroivia!

Saavutettu työrauha!

2010-03-17T16:12:00.003+02:00

Jos tammikuussa olikin epäselvyyksiä työkuvioiden suhteen, nyt kaikki on asettunut uomiinsa. Eletään jo maaliskuun puoliväliä ja kirjoitusurakkani on imenyt minut napakasti otteeseensa. Kirjoitan arkipäivisin viidestä kahdeksaan tuntia ja se onnistuu ihan täällä kotona, vaikka monet ystäväni ovat sitä epäilleetkin. Minulla on oma työhuone, jonka oven saa kiinni, eikä minua tulla häiritsemään kuin silloin, kun ruoka on valmista! Aviomiehelle kuuluu kyllä suurenmoinen kiitos ja kumarrus, kun hän on mahdollistanut tämän.
Kivuttomasti tämä kokopäiväkirjailijuus ei ole alkanut. Ensimmäisinä viikkoina kävi selväksi, ettei työpisteen ergonomia ollut ihan kohdallaan, ja hartiakivut ja rannesärky alkoivat viedä yöunia. Satulatuolin hankkimen olikin avain, eikä ainakaan nyt kolota mihinkään. Uusi tietokonekin piti hankkia, isompi näyttö varsinkin, sekä, voi kauhistus!!!, lukulasit! Olen kamppaillut ikänäköä vastaan, enkä katsonut tarvitsevani monitehoja vielä muutamaan vuoteen, mutta nyt muutaman viikon kirjoitettuani lasien läpi, haen ne jo sanomalehden lukuakin varten. Saa nähdä kauanko jaksan venkslata kaksien lasien kanssa, kun tähän asti ne ainoatkin ovat olleet vähän väliä koko perheen etsittävinä.
Mutta tekstiä on syntynyt kiitettävällä tahdilla. Entisistä sudenlapsista ei jää kuin luuranko jäljelle. Minusta tuntuu, että joka lauseeseen on puututtava, joka repliikkiä muokattava, joten kyllä tämä menee perin pohjin uusiksi, jopa enemmän, mitä itselleni uskottelin. Porukka on muuttunut matkan varrella ja mukaan tunkee tärkeitä sivujuonia... minkäs minä sille mahdan!
Tällä hetkellä kunnianhimoinen tavoitteeni, saada tämä versio selväksi maaliskuun loppuun mennessä, tuntuu venyvän parilla viikolla yli, ainakin, joten jos joskus haavelin kakkosromaanini ilmestyvän tämän vuoden aikana, se alkaa näyttää päivä päivältä epätodennäköisemmältä. Sudenlapset lihoo ja on ainakin yhtä paksu opus kuin edeltäjänsäkin. Ja mielestäni parempi, mutta sen saatte te päättää sitten joskus.

Työrauhan metsästystä...

2010-01-29T12:44:00.002+02:00

Se tuli vihdoin! Se kauan kaihottu apuraha! Sain myönteisen päätöksen etelä-savon taidetoimikunnalta tiistain postissa ja tämän päivän maakuntalehdessä se ilmoitetaan kaikelle kansalle. Aika huimaa. Vuoden mittainen työskentelyapuraha! Ihan uskomatonta että minut on katsottu sen arvoiseksi!
Sitten alkoikin kuumeinen järjestely arjen toimintojen uudelleenohjelmoimiseksi. Soitto Ristiinan kunnan päivähoidosta vastaavalle taholle paljasti kotikunnan potevan lapsitungosta. Kaikki paikat täynnä, toukokuussa mahtuu vasta. Kun kyselin lakisääteisestä kahden viikon aikarajasta äkillisen työllistymisen tapauksessa, se ei kuulemma koske kotona tapahtuvaa työskentelyä, eikä mene kiireellisten listalle. Olen kyllä eri mieltä, ja voihan kunnan mielipidekin muuttua kun esimies palaa ensi viikolla lomalta ja saa minut kimppuunsa. Mutta kävi kunnan kanssa miten tahansa, otimme jo varasuunnitelman käyttöön, ja tällä hetkellä näyttää todennäköisimmältä, että mieheni ottaa pienen virkavapaan töistään ja hoitaa alle kouluikäisiä sinne toukokuulle asti, jolloin Ristiinan päiväkodissa on tilaa. Eli kevääseen asti minun ei tarvitse odottaa työrauhan järjestymistä, vaan pääsen kirjoittamaan toden teolla jo parin viikon sisällä, päivänvalossa ja hyvin nukkuneena! Uskomatonta!

Uusiksi meni...

2010-01-15T10:05:00.002+02:00

Se Sudenlapset siis.
Loppiaisesta lähtien olen lihottanut kakkosromaaniani sivu/päivä vauhdilla, enempään ei pysty lastenhoidon viedessä leijonanosan valveillaolotunneista.
Kustantamo löysi aukkokohtia enemmän mitä arvelin, mutta ei pettymykseen mennyt kuin vartti, kun tajusin että oikeassahan Otava on. Kiireellä väännetty näkyy tekstissä läpi.
Joten nyt olen sitten syventänyt henkilöitä, taustoittanut tarinaa lisää ja vähän rautalangastakin vääntänyt mitä haen takaa. Ilmiselvästikin minä olen luullut kertoneeni luomastani maailmasta enemmän mitä todellisuudessa olen tehnyt... huh...
Tietysti olen pettynyt, jos kirja ei ehdi maailmalle ensi syksyksi. Olin jo siinä uskossa, että tämän vuoden kirjoitan kolmosta, mutta eihän se mene aina niinkuin on suunnitellut. Ja täytyy minun olla armollisempi itselleni. En tunne yhtäkään suurperheenäitiä, joka tekisi kirjan per vuosi muiden hommiensa sivussa. Jo yksi tällainen vuoden ikäinen viilettäjä vaatii aika nopeita refleksejä. Ihan turha aukaista konetta, jos Aino on valveilla.
Kun siunaantuisi jostain vähän suurempi apuraha, laittaisin alle kouluikäiset lapset kylmän viileästi hoitoon saadakseni aikaa kirjoittamiselle.
Mitenhän sitä osaisi ollakaan kokonaisen päivän tekstinsä kimpussa? Minä saisin varmaan hirveästi aikaiseksi! Nyt olen tottunut repimään tunnin sieltä, toisen tuolta ja kirjoittamaan väsymyksestä puolikuolleena öitä myöten. Miten hyvä kirjasta voisi tulla, jos olisi työrauha?
Sitä odotellessa jatkan tätä pätkätyöskentelyä ja koetan hyväksyä, että päätyöni on lastenhoito ja se kirjailijuus tulee vasta sen jälkeen.

Hyvää Joulua!

2009-12-22T16:06:00.003+02:00

Huh huh. Työt kukkakaupassa loppuivat tänään. Onneksi. Kädet eivät kestäisikään enää yhtään solmua paketin kaulaan. Pikkurillin ulkosyrjät ovat hiertyneet muovinarusta verille. Voi kirjailijan sormiparkoja!
Mutta eipä tarvitse nyt kirjoittaakaan pariin viikkoon ainakaan! Minä vedin itseni äärirajoille ja synnytin Sudenlasten viimeisimmän version joulukuun öinä ja sain lähetettyä sen kustannustoimittajalleni eilen. Nyt odotan pää pölkyllä, mitä Otava sanoo. Kustannuspäällikkö lukee myös tämän version.
Aika hyvillä mielin olen, ja luottavainen. Kyllähän tekstiä varmaan joutuu vielä hiomaan, mutta tuskin ihan hirveästi.
Olen antanut romaanin myös muutamalle luotetulle esilukijalle, joiden mielipidettä arvostan, ja onhan se jännä nähdä miten kustantamon ja tavallisen lukijan näkemykset eroavat, jos eroavat. Eli itse olen nyt tilanteeseen tyytyväinen. Olen ylpeä itsestäni, että sain kirjan käsistäni. Minulla kun on se vika että hion sitä loputtomiin. Pieni tauko tekee nyt hyvää, ja ulkopuoliset silmät näkevät aukkokohtia, joita en itse löydä. Ensi vuoden puolella sitten jatketaan.

Nyt olisi sitten se joulu. Olen kyllä levon tarpeessa, enkä olekaan ottanut mitään paineita juhlakauden suhteen. Minä nostin jo kädet pystyyn joulukorttirumban osalta ja ilmoitin facebookissa jättäväni kirjeet kirjoittamatta kun ei löydy intoa eikä potkua siihen hommaan. Ystävät kyllä ymmärtävät ja muut saavat olla ymmärtämättä.
Siivouksesta ei voi livetä, se on huomenna, ja tänään väsätään eilenpaistetuista osista piparilinnoitus. Kuusi on vielä maassa, se kasvaa kellarin nurkalla ja jos jaksan, metsuroin sen illalla kylpyhuoneeseen sulamaan. Siinäpä suurimmat. No panic.

Itsekkyys on joskus ihan hyvästä. Säälin kaikkia niitä jotka väsäävät marttyyreina suvun odotusten mukaisia illallisia ja suorittavat juhlapyhinä rituaalin toisensa perään pysähtymättä ajattelemaan, minkä vuoksi. Ketä se kiireellä tehty kaaos palvelee?
Sellaisia miettii väsymisen kautta vapautunut kirjailijanalku, jonka paras joululahja oli viime vuonna se hetki, kun aviomies talutti sinisenä hetkenä pihalle ihastelemaan juuri sytytettyjä kynttilöitä. Siinä oli puhdas joulun ydin siinä hetkessä.

Rauhaa ja rakkautta kaikille!

Uusikuu

2009-12-01T09:05:00.002+02:00

Tytärpuoli hehkutti näkemäänsä leffaa. Twilight-ilmiö on siis tunkeutunut vihdoin meillekin tänne savon perukoille...
Harry Potterin jälkeen fantasiamaailmassa ihmeteltiin mitä seuraavaksi. Kuka on seuraava supertähti. Nyt se tiedetään. Edward!
Stephanie Meyers on iskenyt kultasuoneen löytäessään ylikansallisen kiinnostuksen kohteen, vampyyrinmentävän aukon teinityttöjen sydämissä. Goottiromantiikka, eihän se jätä kylmäksi tällaista kohderyhmään kuulumatontakaan.
Myönnän, että haluaisin keksiä jotain yhtä mullistavaa. Kirjoittaa kaupallisen menestyksen, joka poikisi elokuvia ja oheiskrääsää.
Eilisissä uutisissa Antti Jokinen esitteli miljoonabudjetin fantasialeffansa, jota aletaan työstää ensi keväänä Suomen lapissa Hollywood kerman voimin. En jaksaisi odottaa kahta vuotta päästäkseni Nightwishin ja Lordin mahtipontisista videoista tutun tunnelman vietäväksi valkokankaalla. Toivon sydämeni pohjasta, että käsikirjoitus on hyvä!

Yritin tehdä Uniin piirretystä polusta elokuvakäsikirjoitusta toissa talvena Oriveden opiston dramaturgian kurssilla. Oli vaikeeta! Heti käsittelyssä ope käski vetämään mutkat suoriksi ja unohtamaan turhat repliikit. Ukkosmiesten edestakainen matkustelu Tuultensaaren ja Taivaskallionkylän välillä jarrutti juonen dynamiikkaa, joten nips naps, yksi kokonainen talvi pois kässäristä... Sitä rataa.
Kaikki tiedätte, miten erilainen kokemus elokuva voi juonellisesti olla. Ja miten hyväkin kirja saattaa muuttua valkokankaalla kamalaksi torsoksi.
Siitä riskistä huolimatta haluaisin joskus nähdä kirjani henkilöt lihaksi herätettyinä. Näyttelijä heristelisi miekkaa bluescreenillä ja lopputulos olisi häikäisevä taistelu Mustarinnan hietikoilla.
Mutta ei Peter Franzenia siihen elokuvaan, sori vaan. Ei ainakaan pääosaan.

Viimeinen hylkäys!

2009-11-18T10:19:00.002+02:00

Laskujeni mukaan Suomen kustantamoissa ei loju enää yhtään kappaletta Uniin piirretyn polun raakaversiota. Maanantaina postissa tuli viimeinen hylkäys Likeltä, jonne lähetin käsikirjoituksen syyskuussa 2007. Että yli kaksi vuotta meni.
Kirje oli tylyn asiallinen, niinkuin hylsyt aina. Pahoittelivat palautteenannon viivästymistä ja sitä etteivät resurssipulan vuoksi itse asiassa anna palautetta lainkaan. Kukaan ei ollut edes allekirjoittanut kirjettä, joten jäi kyllä sellainen maku suuhun, ettei kirjaakaan kukaan ehtinyt lukea. Olipahan jumittunut johonkin peränurkkaan ja nyt joulusiivouksen aikaan pistivät pois jaloista pyörimästä.
Mutta mitäs minä bumerangista narisen, kirja nyt on kuitenkin Otavasta julkaistu jo ajat sitten. Ja Otava on muuten samaa konsernia Liken kanssa!!! Tuli vaan mieleen ne ankeat ajat kun noita bumeja tuli postissa. Kyllä se oli aina valtava pettymys saada märkä pyyhe naamaan.

Lähiviikkoina jännitän sitten Sudenlapsien kanssa. Vakaa aikomukseni on saada kakkosen viimeisin versio käsistäni ennen joulua. Öitä myöten menee mutta menköön. Saattaa nähdä tonttuja kun joulun alla valvoo...

Jakomielisyyttä

2009-11-09T09:01:00.004+02:00

Eipä kukaan iljennyt informoida minua viime tekstin jälkeen, jossa odottelin hesarin palkintoehdokkaitten nimiä! Kun toin esille oman haluni päästä kyseiselle listalle, ei kukaan uskaltanut oikaista että hei, nimet on jo selvillä etkä sinä ole siellä...
No, elämä on vastatuulta. Tais mennä finlandiakin sivu suun saman tien.
Olen kirjoittanut ja deletoinut. Hurjaa siksakkia. Ehkä tästä joskus valmis romaani tulee, mutta tänään on taas sellainen päivä, jolloin tuntuu se valmistuminen venyvän hamaan tulevaisuuteen. Kirjoitin viime yönä kahteen, ja teksti lensi, ja se on tosi hyvää vielä näin aamullakin luettuna mutta kun porukka, joka minun piti marssittaa jo finaaliin, karkaa seuraamaan merkityksetöntä sivupolkua, joka ei enää olekaan yhtäkkiä niin merkityksetön, niin mitä siitä pitäisi ajatella?
Tällä hetkellä minulla on selvästikin kaksi romaania työn alla. Yritän saada Sudenlapset alta pois, jotta pääsisin Talviveristen kimppuun. Aivot ovat jo jälkimmäisessä. Huomaan kirjoittavani Sudenlasten lomaan tapahtumia, jotka selvästi kuuluvat kolmanteen kirjaan. Kirjoittamisen huumassani lyön kaikki Sudenlapsiin, kunnes yhtäkkiä huomaan että ei, ei tämäkään juonenpätkä kuulu sinne. Vaikeeta!
Pääasia lienee, että tekstiä tulee. Writer's block ei ole iskenyt vaikka kaikenlaista vaikeutta siviilielämässä tapahtuukin.
Uusperhe-elämä kukoistaa, mutta ydinporukan rajavesillä käy turhan kovat vaahtopäät. Kun tietäis kuka asuu missäkin, kenen kanssa milloinkin ja kuka on kenenkin päävastuullinen huoltaja. Kun asettuis tämä hyvin monesta lapsesta ja vähintään yhtä monesta aikuisesta kyhätty palapeli viimein kohdalleen. Tässä on nyt reilu vuosi soviteltu palikoita ja juuri kun luuli kaiken täsmäävän, alkaa homma alusta.
Ja kun sais tän talon jotenkin asuttavaan kuntoon aina vain laajentuvan remontin kierteestä.
Niin. Helposta, helpommasta elämästä haaveilen. Huomaankohan minä sitten kun se alkaa?

Sairastuvassa eli kotona

2009-10-27T10:09:00.004+02:00

Täällä on keuhkoparantolan sivutoimipiste, kaksi viidestä lapsesta yskii ja räkii ja nenä vuotaa kaikilla. En jaksa muistaa monesko nuha tämä tänä syksynä on.
Kiukuttelen ja äksyilen. Mielestäni maailma on aika epäreilu. Tielleni viskataan koko ajan vuoren kokoisia esteitä kirjoitustyön maksimaaliseksi hankaloittamiseksi. Ihan oikeasti. Aivan kuin vanhat mahdit testaisivat minua, miten kovasti pystyn pistämään hanttiin. Minähän kirjoitan vaikka henki menisi!
Olen varovaisella innostuksella odottanut Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkintoehdokkaiden nimilistaa ja tietysti soisin oman nimenikin sinne yltävän mutta vähän huonolta taitaa näyttää. Viime viikonlopun messuilta ei ole korviini kantautunut minkäänlaisia tietoja enkä löydä netistäkään ketkä 15000 eurosta kamppailevat. Ehkä minulle ei vaan kerrota kun olen kärkitaisteluista tipahtanut. No, kilpailu on kovaa ja se on kestettävä. Veikkaan kyllä vahvasti Leena Parkkista ja siiamilaisia kaksosia korkeimmalle sijalle. Sen verran tuntuu ylistystä tulleen jo etukäteen. Itse en ole sitä lukenut, enkä kenenkään muunkaan tämänvuotista esikoiskirjaa. Olen lukenut äärimmäisen vähän ja nytkin aloitin Jeff Longin Helvetin Piirit, jonka olen jo kerran lukenut muutama vuosi takaperin, mutta kun aviomies osti kirjamessuilta sen jatko-osan, pitää palauttaa mieleen ykkösosa että saa jatkosta kaiken irti. Minähän unohdan kirjat melkein heti luettuani. En minä pysty kertomaan juonta kuin korkeintaan puoli vuotta lukemisen jälkeen. Sitten menee jo haparoinniksi. Mistä lie sekin johtuu. Oman kirjan osaan kyllä ulkoa lähes lause lauseelta, mutta se onkin eri asia, sen verran pitkään ja hartaasti sitä tuli työstettyä.

Kirjamessut

2009-10-22T09:14:00.002+03:00

Olen hädin tuskin palautunut lyhyeltä lomamatkalta takaisin Suomeen, kun jo työpäiväHelsingin Kirjamessuilla vaatii terästäytymistä. Sain Lontoosta jonkun flunssan, lieneekö nyt sitä kauhian pelottavaa laatua... Nenä vuotaa ja kurkku on käheä. Näinköhän sitä saa esikoiskirjailijoiden paneelissa mitään ääntä...

Pilkun varsia ja lillukan asettamista...

2009-10-12T11:12:00.003+03:00

Tähtivaeltaja liittyi kirjani arvostelijoihin ja tosi hyvä arvostelu olikin. Miksi siis vedin herneen nenään? No siksi, että suunnilleen viimeisessä lauseessa arvostelija moittii liian nykyaikaisen kielen käyttämisestä. Sana 'meinata' oli särähtänyt hänen korvaansa liian nykykielisenä ilmauksena. Meinaamista on kyllä käytetty jo Kristfrid Gananderin sanakirjassa vuonna 1786. Mitenhän kauas historiaan minun haluttaisiin kurkottavan?
No joo. Takerrun pikkuseikkoihin, myönnetään. Kyllä Tähtivaeltajassa suositeltiin kirjaani oikein lämpimästi. Ehkä tämä vain katkaisi kamelin selän nyt viimein, kun olen kuullut tästä historian vääristelystäni jo ennen kirjan julkaisua ja sama meno jatkuu yhä.
Miten minun tulisi ilmaista, että olen kirjoittanut kirjan omasta päästäni, luonut oman ajankuvan, jossa on lainaa niin rautakaudesta kuin varhaisemmastakin ajasta. Minua syytetään ihmeellisistä asiavirheistä ja se on tosi ÄRSYTTÄVÄÄ! Onko jossain olemassa joku ohjekirja, jossa neuvottaisiin miten välttää asiavirheet fantasiakirjassa. Mitkä ovat hyväksyttäviä sanoja ja miten paljon historiaa voi muokata omiksi tarpeiksi???
Jep. Olen ollut aika ärmäkkänä muutenkin. Salamia on sinkoillut puoleen jos toiseenkin ja rakas aviomies taisi saada suurimman ryöpytyksen niskaansa perjantaiyönä kello kolmelta... Remontti rassaa ja huoltajuuskiista ja kirjan aina vain venyvä valmistuminen. Seli seli.
Mutta ensi viikolla on luvassa jotain ihan muuta. Koululaisilla on syysloma ja lähden vanhimman tyttäreni kanssa matkalle muutamaksi päiväksi. Heti perään onkin Helsingin kirjamessut, joten kotiympyröistä tulee pakollinen irrottautuminen- ja varmaan ihan hyvään paikkaan.

Rauhoittumista

2009-09-29T09:28:00.002+03:00

Kuten ehkä olette huomanneet, elämässäni on ollut hieman turbulenssia, joka ei ole voinut olla vaikeuttamatta kirjallista toimintaa.
Otavan kustannustoimittajani jo huomasi tilanteen ja vihelsi pelin poikki deadlinejen osalta ja nyt on päätetty ettei Sudenlapsia julkaista ainakaan vielä toukokuussa 2010, koska se ei ehdi siihen. Tai jos ehtisikin, jälki ei olisi sellaista, minkä takana täysin seisoisin. Ilmestymishaarukka on asetettu nyt kesä-syyskuulle 2010 ja itsestäni riippuu miten työ valmistuu.

Ja kun kaikella on tarkoituksensa, löysin viime viikolla erään sivuhenkilön Inarin rantamaisemista kivikkoisesta rinteestä. Sieltä se katsoi minua kahden puun välistä, pitkä laiha tummiin puettu vanha mies, joka hävisi yhtä mystisesti kuin oli ilmestynytkin. Samana iltana aviomieheni kanssa käymä keskustelu selvensi minulle oikeastaan koko kakkoskirjan ytimen, sen suuremmoisen pohjatarinan, joka on ollut jotenkin hukassa koko kesän. Kirjoittanut olen, mutta vailla lopullista tietoa. Nyt se olennainen sitten löytyi.
Kannatti ajaa taas tuhat kilometriä pohjoiseen ja antaa ajatuksensa lentää. Vuonossa oli jo myöhäissyksy, puut olivat paljaat ja jäämereltä puhaltava tuuli niin raikas, että se ulottui sieluun asti.
Toki arki ujuttautui lapin mökillekin; epäonninen lehtimyyjä tavoitti minut ja poliisikin soitti ja piti meidät ajantasalla kotikylän kuulumisista.

Nyt sitten yritetään saada remontti läpi tällä viikolla ja koti edes siihen kuntoon, että mahtuisi johonkin syömään. Nyt kun vessan irtaimisto on valloittanut pirtin pöydän...
Joku päivä tämä huusholli on järjestyksessä. Sitten tänne voi päästää sen toimittajan, jonka kanssa tapaamista on siirretty jo pariin otteeseen!

Vastoinkäymisiä

2009-09-14T09:13:00.002+03:00

Kaikki mikä ei tapa, karaisee.
Takana on varsinainen karkaisuviikko!Karsastaa ja tekee mieli karata muihin maisemiin tällaisesta kurimuksesta. Jos viikon sisällä saa haasteen käräjille, poskiontelotulehduksen ja uhkaussoiton umpihullulta naapurilta, jos vessasta löytyy homevaurio ja joku varastaa mökkirannasta verkon, niin mitähän sitten vielä? Ei sovi jättää mainitsematta, että kuopus kävelee nyt ja mättää kaiken käsiinsä ulottuvan lattialle, oli se sitten lasi maitoa tai printteri tai kalanruokaa. Täysin vahdittava tapaus. Rahatkin on loppu eikä kodissa ole keittiötä kesken olevan remontin takia, tavarat on hujan hajan niin sisällä kuin pihallakin ja pää vähintään yhtä solmussa. Viimeistele siinä sitten kirjaa! Tsiisus, vähempikin riittäisi.

Säännöllisyydestä!

2009-08-27T09:19:00.002+03:00

Olen täällä, elossa, terveenä, virkeänä ja tarmokkaana.
Te olette jo kyselleet miksei minusta kuulu mitään... No se on tämä arki, koulujen aloitus, mikä aiheutti uudelleenjärjestelyjä perheen rytmityksessä. Kun asuu kaksi ja puoli kuukautta mökillä ilman kelloa ja juoksevaa vettä, menee vähintään viikko että saa pyykkivuoret kuriin ja lapsille jonkinlaista aikataulutusta nukkumaanmenoaikoineen. No pyykeissä meni kyllä enemmänkin. Ja kuopuksen aikataulutukset on omaa luokkaansa; tässä on lopetettu imetys ja pidetty unikoulua. Kun samaan syssyyn lisätään makuuhuoneen pintaremontti ja juniorin kävelemään opettelu, olen ollut ihan täystyöllistetty. Ei ehdi blogiin kertomaan kiireestään.
Turun taiteiden yöstäkin on vierähtänyt jo aikaa. Nautin suunnattomasti kirjojen yön tunnelmasta. Oli hienoa esiintyä samalla estradilla Kauko Röyhkän ja Heli Laaksosen välissä. Ja jännää kuulla lukijoilta suoraa palautetta. Omien haastattelujen- ja akateemisen viinitarjoilun- jälkeen kuljeskelimme aviomiehen ja kuopuksen kanssa muita kirjailijoita kuuntelemassa ja nautittiin Aurajoen varren lämpöisestä kesäyöstä pitkällä kävelyllä.
Seuraavana päivänä iskikin salaperäinen tauti, jota joku voisi pitää sikainfluenssanakin, tiedä häntä. Joka tapauksessa Hiittisissä, Rosalan viikinkikeskuksessa käännettiin auto kohti kotia vaikka olisi ollut pari päivää mahdollista vielä lomailuun. Mutta mukava reissu oli näinkin. Ja erityiskiitos vanhalle luokkatoverilleni Ilkalle Ilpoisten kirjastoon, jossa syötiin lakuja ja listattiin lempikirjani. Palkkio näyttelynkokoamisesta oli ruhtinaallinen!!!
Sairastaessa menikin sitten suurinpiirtein seuraava viikko.
Syksyn ohjelmistoon kuuluu seuraavana Kirjamessut. Minut on kutsuttu esikoiskirjailijoiden keskusteluun messujen aloituspäivänä torstaina.
Siihen mennessä saan hyvin todennäköisesti seuraavan romaanini kustannustoimittajalle lukuun. Vaikka aikataulu on vähän venynytkin, tähtäämme yhä ensi vuoden toukokuuhun sen julkaisun kanssa. Mutta ei siitä nyt sen enempää, lähden kirjoittamaan sitä!!!

Syväanalyysi

2009-07-29T14:55:00.002+03:00

Olen suurella mielenkiinnolla lukenut kirjani arvosteluja pitkin kesää. Kaikkia en ole edes käsiini saanut. Mm Turun Sanomat on kuulemma kirjani jo arvostellut, mutta netistä sitä ei vielä löydy, jos se koskaan verkkoon ilmaantuukaan. Kaikkea muuta huvittavaa googlettamalla löytyy, irc-galleriaankin joku jo ehti perustaa nimeäni kantavan yhteisön!!! Ja onhan noita blogeja, joissa romaaniani on arvosteltu maallikkopohjalta.
Paria arvostelua olen odottanut tavallista kiihkeämmin, toinen on oma maakuntalehti Länsi-savo, johon arvostelua luvattiin "joskus kesän aikana". Eipä ole vielä näkynyt.
Ja se toinen on Risingshadow. netin analyysi. Se ilmestyi verkkoon eilen.
Uniin piirrettyä polkua luonnehdittiin Otavan mainostekstissä sanalla läkähdyttävä. Minä voisin käyttää Risingshadowin arvostelusta samaa termiä. Kuinka valtavasti joku voikaan kirjastani onkia eri merkityksiä ja teemoja ja lähteitä. Lukekaa ihmeessä. Siinä on romaani pilkottu kilon paloiksi. Se on hyvä arvostelu, ehdottomasti, ja tuollaisessa foorumissa hyvä mainos tuo varmasti lisää lukijoita. Jaksaa vain hymyilyttää kaikenlainen analysointi. Nähtävästi alitajuntani on lainannut Kalevalasta enemmän kuin itse edes tiedostan!!!
Seuraava kirjani koki kolme päivää sitten aikamoisen tärskäyksen. Koko alkukesän olen harkinnut erään romaanihenkilöni lahtaamista, ja nyt sen sitten tein. Neitoparka koki deletoinnin karun kohtalon. Kirja menee siis oikeastaan uusiksi. Pakko. Ja teksti alkoi luistaa heti kun sain hankalan henkilön pois kummittelemasta. Voi olla että neito kokee uudelleensyntymän muodossa tai toisessa mutta ainakaan ensimmäiseen pariin sataan sivuun sillä naisella ei ole mitään asiaa kyseiseen teokseen.
Olen minä aika jumala!

Uniin piirretty saunaremontti... ja Alpo Suhonen!

2009-07-20T15:05:00.002+03:00

Viime aikojen unitarjonta ei juurikaan ruoki fantasiankaipuutani. Aviomieheni näkee lennokkaita actionunia erotiikalla höystettynä, minä uneksin saunan laatoittamisesta ja nään poliittisia pätkiä kulttuuririidoilla ja rasismilla. Tai sitten en unia laisinkaan.
Taiteellinen puoleni on kyllä umpujumissa. Ei irtoa oikein mitään, minä olen ihan liian väsynyt kyetäkseni töihin. Ne päivät, jolloin perhe on hajasijoitettuna maailmalla ja olisi mahdollista kirjoittaa, niinä päivinä minä vaan makaan, kerään voimia. Niinkuin tänään. Nousin sängystä vartin yli 11, olen jo korvannut lounaan toffeella enkä ole muuta tehnyt kuin kuunnellut heviä. Tätä menoa menee taas 21 vuotta että kirja valmistuu.
Pitäisiköhän täältä mökiltä kömpiä ihmisten ilmoille? Tämä torppako se tekee minusta näin hitaan?
Jospa minä tarvitsen tätä hitautta. Kohta on syksy ja kaikki tohina alkaa taas vääjäämättä.
Tai alkaa jo aiemmin. Ensi viikonloppuna on jo pienimuotoiseksi kesätraditiokseni muodostunut Usvaleiri, jonne täytyy lähteä ilman muuta, eli tulossa ollaan Anne!!! Elokuun puolivälissä on Turun taiteiden yö, jonne kustantaja lähettää minut. Siinä sitä onkin kontrastia! Hikoiluttaa jo pelkkä ajatus mihin sitä on oikein lupautunut!
Eli pistänpä vielä Nightwishit soimaan, taidanpa syödä loputkin toffeet. Jos oikein innostun, saatan jaksaa katsoa pari videota youtubesta, ehkä pukea päivävaatteet... Ehkä...
Toisikohan aviomies töistä tullessaan suklaata?

PAKKOLOMA!

2009-07-07T15:31:00.002+03:00

Ette usko.
Minä hölmö menin pelastamaan veljeni kultaista noutajaa oman raivottareni, söpön pienen pirukissa Matroskinin kynsistä, ilman hanskoja, ilman pitkähihaista paitaa...
Kantoside, särkylääkkeet ja antibioottikuuri mokoman mitättömän kynnenjäljen takia. Ranne on turvonnut, sinipunainen ja niin kipeä ettei mitään tolkkua.
Nyt ei sitten kirjoteta, ei ajeta autoa, raivata pusikkoa, soudeta verkkoja eikä tiskata eikä kanneta lasta.
Lukea sentään voisi. Aivot vaan on Pohjankontuasennossa eikä ajatukset tunnu pysyvän Barcelonassa, vaikka Enkelipeli vaikuttaa ihan mielenkiintoiselta kirjalta.

Imagokysymyksiä!

2009-07-02T12:37:00.002+03:00

Hellettä!
Heinäkuu alkoi ja äitiyslomani loppui tänään. Ja Kulttuurirahaston apuraha alkoi. Ja niin myöskin työt; istun ylikuumassa torpassa Saimaan rannalla upouuden miniläppärin ääressä ja tuskailen yhä vain kauemmaksi karkaavien romaanihenkilöideni perään... Miten onkaan vaikeaa asettua nahkahaarniskan sisään tällä kelillä! Viilettää tukka liehuen Pohjankonnun syksyisellä rannalla tai Itämannun linnan synkillä käytävillä...
No kai sitä tekstiä syntyisi jos olosuhteet olisivat vähän toisenlaiset. Kuopuksella on nyt vauvarokko, eikä sitä voi oikein tuossa kunnossa työntää äidilleni hoitoon. Juniori ei muutenkaan tunnu nukkuvan koskaan. Päiväunet kestää korkeintaan puoli tuntia kerrallaan. Rasittavaa. Vaihda siinä nyt sitten arkielämästä fantasian puolelle...
Tämän kesän arkielämä on tasapainoilua kahden mökin välillä; kesäkuu meni Savitaipaleen mökillä ja tämä kuu pääpiirteissään Ristiinassa. Kotona on käyty vain pyykinpesussa ja ihmettelemässä villiytynyttä pihaa. Rehottakoon. Ei joka paikkaan voi revetä. Oma ulkonäkökin alkaa olla retuperällä, jos se koskaan kovin huoliteltu on ollutkaan! Onneksi näköpuhelimet eivät ole vielä yleisesti käytössä; olisi Glorian haastattelija pyörtynyt tietäessään missä kostyymissa vastailin hänen kysymyksiinsä matonpesun ja grillauksen välissä.
Oma äitini huomautti ulkonäöstäni jo keväällä ennen Otavan lehdistötilaisuutta. "Pitäisköhän siun Tytti ostaa vaikka jakkupuku?" Jäi ostamatta ja niin vaan vedin senkin tilaisuuden villapaidassa. Ei minusta saa edustavaa leidiä. Tai kai joku stylisti saisi, mutta olen itse aivan liian laiska näkemään vaivaa oman habitukseni eteen. Jos en kelpaa näin, se on muiden ongelma. No, tukan lupaan kammata kun toimittajat tulevat tänne mökille parin viikon päästä tekemään juttua tästä suvun kesäpaikasta. Puutarhuri Waris astuu silloin ainakin vähäksi aikaa etualalle ja kirjailija Waris odottaa kasvihuoneen takana parempia aikoja tulla huomatuksi. Ei puutarhuriudessani sinänsä ole mitään hävettävää, mutta onhan se vähän hassua kun sillä tittelillä pokkasin apurahankin. Puutarhurille apuraha romaanin kirjoittamista varten. Kornia! eikä yhtään katu-uskottavaa.
Vielä joskus olen pelkkä kirjailija.
Ja tässä välissä kiitänkin teitä tuntemattomia blogini lukijoita, ja niitä, jotka ovat lähettäneet minulle sähköpostia. Viestejänne on todella mukava lukea, niistä saan ihan hurjasti voimaa ja uskoa! Ei positiivista palautetta ole koskaan liikaa! Ja hienoa että niin moni odottaa jo jatko-osan syntyä! Minullahan ei ole vielä kustannussopimusta allekirjoitettuna kyseisestä opuksesta, se on vielä raakile ja käynyt vasta yhden kerran kustannustoimittajallani luettavana. Mutta ihan hyvältä näyttää. Jos Otava kakistelee julkaisun kanssa, printtaan kaikki teidän lähettämät sähköpostit tuekseni!
No, kustannusalalta tulee koko ajan omituisia uutisia, miten kirjojen myynti on romahtanut, ja vaikuttaahan se väistämättä julkaisujen määräänkin. Omalla kohdallani varmaan riippuu hyvin paljon ykkösen myynnistä. Tarkkaa tietoa määristä minulla ei ole, kahden tuhannen kappaleen painos siitä otettiin. Niitä pehmytkantisia ennakkokappaleita painettiin seitsemänsataa ja se on kyllä mielestäni tajuttoman paljon, mutta mitäs minä näistä systeemeistä tiedän. Otava kuitenkin satsaa markkinointiin yhä, viidakkorumpu kertoo että aikakauslehdissä kirjaani mainostetaan varsin näkyvästi.
Jaahas, nuorimmainen nukahti. Lähdenkin tässä hetkeksi auttamaan erästä harhailevaa nuorukaista pois Hiljaisuuden tuolta puolen. Raukkaparka teki vähän liian voimallisen taian...

Kissanpäiviä!

2009-06-11T11:36:00.002+03:00

... tai paremminkin öitä. Nuorempi kissamme on ensimmäistä kertaa mökillä ja sisustanut torppaa mieleisekseen mm. purkamalla yhden kirjahyllyn. Ikkunalaudat on myös tyhjennetty tavaroista, ja kaikki tämä on tehty yöaikaan, yhden ja viiden välillä. Päivällähän pitää maata söpönä sängyn päällä, ei silloin jaksa...
En jaksa kohta minäkään. Täällä on kamala sotku. Väsyttää ihan pirkeleesti.

Kakkoskirjakaan ei edisty toivomallani tavalla... Olen jumettunut Susilaakson kotaan viikkokausiksi ja yrittänyt saada kaksi romanihenkilöä samaan sänkyyn mutta nämä pirulaiset väistelevät toisiaan! He ovat jo samassa kodassa, mutta toinen aina karkaa kun jotain toimintaa pitäisi saada aikaiseksi. Ihme sakkia kun seksi ei kelpaa. Ehkä minun täytyy käyttää se miespuolinen hahmo vielä yhdellä merireissulla... jos se naispuolinen olisi sen jälkeen vähän valmiimpi.
Minähän en tiedä mitä minun romaanihenkilöni tekevät. Minut yllätetään kerta kerran jälkeen, kun olen kuvitellut tietäväni miten asiat etenee. Jostain ilmestyy kokonaan uusi henkilö, joka sotkee kuviot uusiksi. Näin kävi ensimmäisenkin kirjan kohdalla. Noitatyttö Terihan ilmaantui yhtäkkiä katselemaan Neithaa vuoren rinteelle. En minä tiennyt mikä tyttö se oli ja mitä siellä teki. Onneksi asia selvisi kun kirjoitin lisää. Nyt olisi aika vaikea kuvitella esikoiskirjaani ilman Terihania. Ja kakkosta vielä vaikeampi!!!
Sisuradio valitsi kirjani viikon kirjaksi. Myönteinen arvostelu tuli kyllä juuri oikealla hetkellä! Aamulehtikin on kuulemma kirjani noteerannut. Netistä arvostelua ei löydy, joten en ole vielä sitä nähnyt.

Huomenna vaihdamme nämä maisemat pohjankontumaisempiin näkymiin. Kohti yötöntä yötä, Inarin rannalle matkataan, itäistä reittiä, koska aviomieheni haluaa viedä minut Mustarintaan...

Kesälukemista

2009-05-27T11:48:00.003+03:00

Näinköhän enää koskaan saavutan moista kuulijamäärää kuin eilen?!?
Kävin juttelemassa Otavan koululaisille kesälukumuistoja. (Siis Mikkelin kupeessa oleva Otava!) Satakunta oppilasta istui kiltisti nurmikolla kuuntelemassa kun muistelin menneitä. Lukeekohan nuo nykyajan naperot Enid Blytonia lainkaan? Neiti Etsiviä? Mestaritonttua?
Lauantaina alkaa perheen kesäloma ja suunnistamme lapsilauman kanssa Saimaan rannalle. Saisikohan sitä luettua muutaman kirjan... Mukaan mökille lähtee ainakin Kate Mossen Krypta ja Carlos Ruiz Zafonin Enkelipeli.
Jossain välissä pitäisi omakin romaani ottaa tehokäsittelyyn ja kirjoittaa taas kustannustoimittajalle uusi lihotettu versio... Heinäkuussa sitten!
Uniin piirretty polku jatkaa elämäänsä arvosteluissa, Uusi Suomi poimi kirjan kantavaksi teemaksi romantiikan, mikä vähän hymyilyttää. Sekin hymyilyttää, että Tähtivaeltajan keskustelussa joku oli suivaantunut kirjastani siinä määrin, että haukkui sitä ulkoilmakierrokseksi kansanperinteen museossa Ursula Pohjolan-Pirhosen johdattelemana, tai jotain sinne päin! Hauskaa!
Jo tässä vaiheessa voidaan lausua arvio siihen malliin, että esikoiseni on naisten mieleen. Naiskriitikot ja -lukijat kiittelevät tunnelmaa ja maailmaa - ja sitä romantiikkaa. Miehet etsivät esikuvia joihin linkittää kirjani, ja pettyvät, kun kirjasta ei löydy sen suurempaa tematiikkaa tai sanomaa, kuten niissä väkisin haetuissa esikuvissa.
Enpä tiedä mitä ajattelisin tästä kaikesta, Viihdettä minä kirjoitan, aikuisten satuja, eivätkä kaikki siitä voi pitää. Makuja on monia. Ja tietenkään tuo karkea sukupuolijakauma ei ole niin mustavalkoinen kuin näyttää. On minulla miespuolisiakin faneja!

Vatsanväänteitä!

2009-05-22T09:02:00.002+03:00

Koko viikko on mennyt enempi tai vähempi mahataudin kourissa, ensin lapset, sitten minä. Ankeaa. Olo on vieläkin hutera...
Sain onneksi tämän viikon velvollisuudet suoritettua! Maakuntalehti Länsi-Savo teki oikein positiivisen jutun eilisen lehteen, kiitos vain Carmen Runoselle sekä Antero Teittiselle! Pieni oikaisu jutusta löytyi: ei se seuraava kirjani vielä valmis ole. Kakkososa on kyllä käynyt jo Otavassa ja saanut vihreää valoa mutta kyllä siinä vielä tekemistä riittää ennenkuin se on valmis. Ja olihan siellä toinenkin virhe mutta aivan minun syyni: kerroin Eemelin olevan 15v vaikka 16-vuotis synttäreitä juhlittiin vasta pari viikkoa sitten... sori, Emppu...
Kirjakaupan vierailukin meni rennosti, kiitos siitä haastattelija Sari Noposelle! Muutaman signeerauksenkin vedin, hassua ja huimaa... Oli hyvin outoa ja sykähdyttävää nähdä Uniin piirretyn polun valloittaneen kokonaisen ikkunan suomalaisesta kirjakaupasta. Ihan kuin paraskin bestseller!
Kirjavälitys ei ole vieläkään lähettänyt vapaakappaleitani. Koettakaa kestää sukulaiset ja ystävät, joille olen ilmaiskappaleen luvannut!

Nimikirjoitusharjoituksia... tai sitten ei!

2009-05-18T20:54:00.003+03:00

Huomenna kirjoitan ensimmäiset nimmarit!
Suomalaisessa Kirjakaupassa on haastattelu ja omistuskirjoituksia puoli viidestä lähtien. En ole ikinä signeerannut ainuttakaan kirjaa -tietenkään! Mihin se nimmari edes vedetään? Mille sivulle ja miten isosti???
Kunpa sinne tulisi edes jokunen ihminen. Pahinta on, jos minä istun yksin valtavan kirjapinon takana eikä ketään kiinnosta. Kyllä siinä hymy hyytyy.
Tosin hymy saattaa hyytyä kyllä ihan toisestakin syystä. Ehkä en edes pääse kirjakauppaan asti! Kahdella tyttärellä alkoi tänään mahatauti, ja kun huomiseksi hoitoapuun tarjoutunut äitini on myös samassa taudissa, alkaa mennä säätämiseksi kun aviomiehelläkin on koko viikko iltavuoroa...
Ja maakuntalehden haastattelukin on sovittu huomiseksi!
Paniikki paniikki!!!

lisää arvostelua...

2009-05-13T13:08:00.002+03:00

Savon Sanomien ja Keskisuomalaisen arvostelija Helena Miettinen piti lukemastaan. Huh!
Ja lista vaikutteiden antajista paisuu; nyt Uniin piirretty polku linkitettiin Harry Potteriin ja Harald Hirmuiseen! Herran jestas! Itkiskö vai naurais?

Hesarin kirja-arvostelu!

2009-05-13T08:53:00.002+03:00

Juuri kun olin hyvillä mielin eilisen kirjamatinean jäljiltä, iskee hesari puukkoa kylkeen pilkallisella kirja-arvostelullaan.
Pitäisi kai olla otettu kun pääsee valtakunnan ykköslehden arvosteltavaksi, ja olenkin! Se, että Antti Majander kirjoittaa minun ristisiittävän Kalevalaa, Aino Kallasta ja Tolkienia, voi olla kirjalleni parasta mainosta ikinä, esikuvat ovat kohdallaan. Mutta käyhän siitä arvostelusta ilmi, ettei kriitikko erityisemmin pitänyt lukemastaan. Harmi. Kaikkia ei voi miellyttää, ja se, ettei miellytä hesarin arvostelijaa, on hitonmoinen harmi mutta minkäs sille mahtaa.

Ilmestyskirja

2009-05-11T09:05:00.002+03:00

Viimeviikkoinen Ristiinan kirjastoilta ei ollut varsinainen yleisömenestys. Taitaa kotikuntani potea jotain näivetystautia kun ei kulttuuri kiinnosta... No ei. Veikkaan että haravointi ja veneiden vesillelasku veivät pidemmän korren.
Saapa nähdä miten huominen Mikkelin kirjastossa järjestettävä matinea vetää väkeä. Se on samalla Mikkelin Kirjoittajien kevätkauden päätös, joten eiköhän siellä ainakin tuttu ydinjoukko ole paikalla...
Tänään on joidenkin lähteiden mukaan esikoisromaanini ilmestymispäivä. Akateeminen ilmoittaa nettisivuillaan tämän päivän, Suomalainen lupaa ympäripyöreästi tätä viikkoa ja Otava sanoo 15.5. Yritin metsästää virallista tietoa jostakin, mutta kun kustannustoimittajani on äitiyslomalla ja kustannuspäällikkökin vaihtui samaan syssyyn, en ole viitsinyt hätyyttää ketään moisen asian takia. Tämä on se viikko, jolloin kirjani nyt kuitenkin ilmestyy, riittäköön se. Kai se menee minunkin tajuntaani viimeistään sitten kun näen opukseni kirjakaupan hyllyssä. Myynnissä. Ihan oikeasti.
Kertokaa minullekin kun näette sen!
Kuka bongaa ekana!

Kirjan ja Ruusun päivä

2009-05-05T09:54:00.002+03:00

Olen lupautunut kertomaan esikoisromaanini tekovaiheista tänään Ristiinan kirjastossa. Luen muutamia lukunäytteitä ja vastailen kysymyksiin, jos paikalle ilmaantuu uteliaita. Vähän jännittää, ja samalla kehtuuttaa. Ihmetyttää ja naurattaa.
Olen tajunnut ettei kirja yksinään riitä läheskään kaikille. Täytyy olla kasvot sen kirjan takana. Tämä on paljon julkisempi juttu mitä alunperin ajattelin. Vai ajattelinko minä edes? Minähän vaan kirjoitin tarinan, jonka halusin muidenkin ulottuville. Siksi tässä nyt ollaan.

Asun pienessä Löydön kylässä, täällä melkein kaikki tuntee toisensa. Minut tunnetaan yleisesti puutarhurina ja suurperheen äitinä. Se, että olen julkaisemassa kirjaa, tuntuu joillekin olevan yllättävän vaikea juttu. "Pitääks sinua nyt sit kutsua kirjailijaks", kommentti on kuultu, eikä ihan ystävällisimmällä äänensävyllä. Ihan kuin olisin tehnyt jotain luvatonta, hypännyt muotin ulkopuolelle varoittamatta muita. Ja se, että kirja tulee oikeasti myyntiin kirjakauppoihin, se on vaikeaa ymmärtää. Että ihan satua omasta päästä ja tunnetun kustantamon alla, eikä omaelämänkerrallinen omakustanne! Outo juttu!
Outo juttu on myös se, että sain reilu viikko sitten Kirjailija Helena Warikselle osoitetun nimettömän kirjeen, jonka sisältö oli lehtileike otsikolla Kirjailijat kuolevat nuorena. Luinkin kyseisen artikkelin jo silloin kun se ilmestyi, taisi olla Nyt-liitteessä joskus tammikuussa, enkä ajatellut sen ihmeemmin koskevan minua!
Suurin osa tutuistani on kuitenkin ollut hyvin kannustavia kautta vuosien, ja innostuneita alanvaihdostani. Kirjalla on jo nyt faneja niin kotikulmilla kuin kauempanakin, eikä tämä roskapostin lähettäjä ole muuta kuin sairas poikkeus, joka on kyllä poliisinkin tiedossa.

Lueskelin vanhaa kirjoituspäiväkirjaa ja löysin merkinnän Kirjan ja Ruusun Päivästä vuodelta 2004. Sinä päivänä printattiin ex-anopin kanssa kirjaversiot kuuteen eri kustantamoon ja kovin toiveikkaana taputin paketteja postin tiskillä. Olin aika varma... korjaan ihan varma, että muutaman kuukauden kuluessa joku kustantamo soittaa ja ottaa Roudan alla aamunkoi- nimisen esikoisromaanini julkaistavaksi. Toisin kävi. Armoton määrä bumerangeja! Kauimmin odotin WSOYn hylkäystä, joka iski kahden vuoden odotuksen jälkeen kauniina päivänä kun sitä vähiten odotin.
No, kirja ei ollut valmis, enkä minäkään.
Kirja on nyt valmiiksi saatu, tai ainakin päätetty että se on valmis, kai sitä olisi voinut hioa loputtomiin...
Ja minä itse... Hiominen jatkuu yhä.

Tervetuloa seuraamaan esikoiskirjailijan ensiaskeleita...

2009-04-29T19:04:00.002+03:00

Moi ensimmäisen kerran!
Vihdoin omat kotisivut!
Vihdoin oma blogi!
Jännityksellä odotan toukokuun puoliväliä, jolloin esikoisromaanini julkaistaan. Uniin piirretyn polun syntysanoista on jo yli 21 vuotta, ja odotusaika on ollut melkoista vuoristorataa: kustantamojen bumerangeja ja ystävien lohdutusta; turhautumista, väsymistä ja toisaalta varmuutta siitä, että joku joskus ymmärtää tarinani arvon.
Nyt kun kirjan ilmestymiseen on alle kaksi viikkoa, olen hämmentynyt. Ei tunnu oikein miltään. Sain pehmytkantisen ennakkokappaleen käteeni kolmisen viikkoa sitten eikä sekään vielä vakuuttanut minua siitä, että unelmani on toteutunut. Minä löydän tekstistäni pelkkiä virheitä enkä pysty lukemaan kuin muutaman sivun kerrallaan, sitten alkaa hirvittää. Minua on varoitettu tästä, tämä on kuulemma normaalia... Huh...
Sain jo ensimmäiset libristiarviot romaanistani ja olivat ihan mahtavaa luettavaa. Todella positiivisia arvosteluja! Ehkä lueskelen niitä sitten kun valtakunnallinen media kuittaa kirjani sivulauseella tai haukkuu sen rankasti...
Mutta vietetään ensin vappu ja aloitetaan promoaminen toden teolla heti ensi viikon alussa...