Hiljaiselon jälkeen

Vaikka olenkin ollut tällä rintamalla hissukseen useiden kuukausien ajan, ei se tarkoita sitä, että olisin viskannut työrukkaset naulaan ja vetänyt talviunet sydänkaamoksen yli, ehei... Itse asiassa töitä on paiskittuu taas henkisen hyvinvoinnin kustannuksella ja upotettu kirjailijaparka sellaisiin syvyyksiin, josta on pitänyt nousta kaksin käsin kampeamalla ylös kohti kevään valoa. Rankkaa on ollut.
Kirjoittaminen ei ole ollut minulle enää aikoihin kevyttä ajanvietettä. Illuusio rauhallisesta kirjoittelusta kaakaomukin ja takkatulen ääressä onnellinen hymy huulilla, hiljaa hyräillen kehräävä kissa jaloissa... Ei se niin mene. Pahimmillaan kuulokkeista ärjyy helvetillistä metallia ja minä tärisen varpaat jäässä, kylmänhikisenä, kirskuttelen hampaitani ja kirjoitan lauseita, jotka tuntuu kehossa, sielussa asti, kuin puukolla kaivettaisi kylkeä. Se on ihan kamalaa. Ja kun prosessi on käynnissä, ei auta, vaikka tulee pois koneelta. Sitä vaan tuijottaa ikkunasta ulos mitään näkemättä, kuulematta. Ei jaksa puhua oikein kenellekkään, ei pestä tukkaa, saatikka käydä ulkona, edes postilaatikolla. Sellaiseen jamaan minä itseni taas vedin ilman mitään aineita.
Mutta ohihan se meni, pahin.
Kolmas romaani Talviverinen on hyvässä vauhdissa. Oma lempihahmoni Troi, on muuttunut vuosien varrella entistä tärkeämmäksi, rakkaammaksi, mutta siitä huolimatta kuritan sitä entistä pahemmin. Jos Sudenlapset on viihteellisempi kuin Uniin piirretty polku, Talviverinen on sitten se raskain.
Melkeinpä alusta asti on ollut selvää, että Pohjankonnun tarina on trilogia. Kolmeen kirjaan siitä riittää hyvin. Joskus pohdinkin mitä sitten tapahtuu kun trilogia päättyy. Löytyykö minusta mitään muuta? Kyllä löytyy. Onneksi.
Olen kirjoittanut Talviverisen rinnalla scifiromaania, joka on ollut vireillä kymmenisen vuotta. Se teksti työntyy väkisin työlistalle, vaikka kaikkein järkevintä olisi keskittyä yhteen romaaniin kerrallaan ja antaa aikaa scifistelylle kunhan fantasiat saadaan alta pois. Helpommin sanottu kuin tehty.
Mutta Sudenlapsistahan minun piti hehkuttaa. Kuudentoista päivän päästä se on kaupoissa. En ole vielä nähnyt valmista kirjaa, sellainen kai on tulossa ihan lähipäivinä painotuoreena pikalähetyksenä.
Jännittää sen saama vastaanotto. Tiedän, että jotkut tulevat pettymään. Joillekin se on epäilemättä helpompi kuin UPP. Kävi miten kävi, en aio tälläkään kertaa murehtia, kun Hesarin setä ei ymmärrä.