Uniin piirretyn polun pokkariversioiden tekijänkappaleet saapuivat postissa. Pehmytkantinen laitos on söpö ja napakka ja jotenkin suloisempi kuin kovakantinen isosiskonsa. Kauppoihin pokkarit ilmestyvät ensi kuussa, kolmen tuhannen kipaleen painoksen voimin, joka tuntuu mielestäni aika isolta, mutta kaipa Otava on laskenut jonkinlaisen perusteen tälle lukumäärälle. Minähän saan jokaisesta myydystä taskukirjasta hulppeat 59 senttiä miinus verot. Aikamoista kulutusjuhlaa siis tiedossa!
Nyt olen löysäillyt reilun viikon. Sudenlapset ovat yhä kustantamon hampaissa, ja vaikka olenkin saanut jo kustannustoimittajaltani alustavia uutisia, katsotaan nyt johtoportaan mielipide vielä, ennen kuin julkistellaan mitään.
Talviverinen kolkuttaa jo takaraivossa, eli se kolmas kirja, jonka alkumetrejä tässä on jo asteltu. Raapaisin jo ensimmäisen juonikehyksenkin, jota olisi tarkoitus alkaa täyttämään. Tuskin maltan odottaa, että pääsen täydellä voimalla sen kimppuun. Mutta tehdään se kakkonen ensin huolella loppuun.
Hei!
VastaaPoistaMenikö se niin, että sidottuna sitä painettiin 2000 plus ennakkokappaleet ja pokkaripainos on nyt 3000?
cherrie
Näin juuri! Ennakkokappaleitakin oli yli 700, joten lähemmäs kuusituhatta Uniin piirrettyä polkua maailmalle on lähetetty!
VastaaPoistaAhaa, miähän olin jo unohtanut koko pokkari-jutun kun siitä oli puhetta niin kauan aikaa sitten... Pitänee kehitellä jottain propagandaa kansalle asian tiimoilta! ;)
VastaaPoista-N
Ei sitten laitetakaan Sudenlapsia tänä vuonna joulupaketteihin?? Syksyn kuvastossa ei ainakaan ole mitään mainintaa tulevasta kirjasta...
VastaaPoistacherrie
Niin, syksyyn ei ehditty, jos tämän vuoden puolelle lainkaan. Kustannuspäällikkö ei ole ehtinyt lukea Sudenlapsia vieläkään, joten mitään päätöstä kirjan julkaisusta ei vielä ole, ei edes kustannussopimusta. Olo on kuin löyhässä hirressä...
VastaaPoistaOnko itselläsi mitään tietoa mihin nuo pokkarit on "levitetty", tuntuu että täällä Hollolan perukoilla jään aina paitsi kaikkea "mukavaa".
VastaaPoista