tiistai, 1. joulukuuta 2009

Uusikuu

Tytärpuoli hehkutti näkemäänsä leffaa. Twilight-ilmiö on siis tunkeutunut vihdoin meillekin tänne savon perukoille...
Harry Potterin jälkeen fantasiamaailmassa ihmeteltiin mitä seuraavaksi. Kuka on seuraava supertähti. Nyt se tiedetään. Edward!
Stephanie Meyers on iskenyt kultasuoneen löytäessään ylikansallisen kiinnostuksen kohteen, vampyyrinmentävän aukon teinityttöjen sydämissä. Goottiromantiikka, eihän se jätä kylmäksi tällaista kohderyhmään kuulumatontakaan.
Myönnän, että haluaisin keksiä jotain yhtä mullistavaa. Kirjoittaa kaupallisen menestyksen, joka poikisi elokuvia ja oheiskrääsää.
Eilisissä uutisissa Antti Jokinen esitteli miljoonabudjetin fantasialeffansa, jota aletaan työstää ensi keväänä Suomen lapissa Hollywood kerman voimin. En jaksaisi odottaa kahta vuotta päästäkseni Nightwishin ja Lordin mahtipontisista videoista tutun tunnelman vietäväksi valkokankaalla. Toivon sydämeni pohjasta, että käsikirjoitus on hyvä!

Yritin tehdä Uniin piirretystä polusta elokuvakäsikirjoitusta toissa talvena Oriveden opiston dramaturgian kurssilla. Oli vaikeeta! Heti käsittelyssä ope käski vetämään mutkat suoriksi ja unohtamaan turhat repliikit. Ukkosmiesten edestakainen matkustelu Tuultensaaren ja Taivaskallionkylän välillä jarrutti juonen dynamiikkaa, joten nips naps, yksi kokonainen talvi pois kässäristä... Sitä rataa.
Kaikki tiedätte, miten erilainen kokemus elokuva voi juonellisesti olla. Ja miten hyväkin kirja saattaa muuttua valkokankaalla kamalaksi torsoksi.
Siitä riskistä huolimatta haluaisin joskus nähdä kirjani henkilöt lihaksi herätettyinä. Näyttelijä heristelisi miekkaa bluescreenillä ja lopputulos olisi häikäisevä taistelu Mustarinnan hietikoilla.
Mutta ei Peter Franzenia siihen elokuvaan, sori vaan. Ei ainakaan pääosaan.

2 kommenttia:

  1. Hei Helena!

    Luin kirjasi jo ajat sitten, ja yllätyin positiivisesti, kun huomasin, että jatkoakin on tulossa. En ymmärrä, miten sie kerkeät kirjoitella ja vielä niin hyvää tavaraa, kun ristinä on äidin kiireet ja huolet.

    P.S. Olis kyllä aika siistiä nähdä kirjasi elokuvana, haluaisin nähdä jotain laadukasta suomalaista elokuvaa. Varsinkin joku komea näyttelijä Dai Vaskinuolena...oi voi;-D

    T: lomatunnelmiin virittäytyvä inarilaistyttö

    VastaaPoista
  2. Hei Helena,
    Suurkiitos mahtavasta lukukokemuksesta! Sain kirjasi luettua eilen, nyt etsin sivusi netistä. Olen ihan onnestä ymmyrkäinen, kun huomasin, että trilogia on tulossa! Minusta sinun kielesi on upeaa, oikein kiinnitin huomiota siihen, että mikään ei särähdellyt kielikorvaan, mikä on nykyään yhä harvinaisempaa. Viime yönä tuli minullekin mieleen, että olisipa mahtavaa nähdä tämä kirja elokuvana. Minusta se saisi olla pikemminkin suomalais-englantilainen yhteistyöfilmi. Amerikkalaisilla ei ole mitää kunnioitusta vanhoja asioita kohtaan, joten ne varmasti pilaisivat tunnelman liiankin helposti. Tai ehkä Irlantilaiset osaisivat kohdella aarretta sille kuuluvalla arvostuksella.. Minä rakastin erityisesti ihmisten nimiä; kun luin Ailen koko nimen ensimmäisen kerran, itkin vuolaasti! Ja luin sen kohdan monta kertaa ihan siksi kun se on niiiin kaunis!! Kiitos että jaat upean lahjasi kanssamme, voimia työhösi. Kiitollisena, Tuija.

    VastaaPoista